Kuva: Hulk vs Thanos osa 2 – Tätä kohtausta ei Avengers: Endgamessa nähty

28.08.2019 08:49 | Muropaketin toimitus

Avengers: Endgameen suunniteltiin Hulkin ja Thanoksen uusintaottelua, mutta ajatuksesta kuitenkin luovuttiin.

Disneyn D23-tilaisuudessa esiteltiin viime viikolla luonnoskuvia Avengers: Endgamessa.

Kuvien joukossa oli kohtaus, jossa Hulk pamautti Thanosta pannuun oikein urakalla.

Tällaista oli suunnitteilla:

Endgamen käsikirjoittaja Stephen McFeely kertoi elokuun alussa, miksi Hulk ei päässyt pätkimään Thanosta:

”Tiedän että moni odotti näkevänsä Hulkin ja Thanoksen uusintaottelun. No, sellainen olisikin ollut paikallaan, jos Hulk ei olisi muuttunut älykkääksi. Hän oli Endgamessa ihan erilainen hahmo, eikä murskaaminen ole enää hänen juttunsa. Emme missään vaiheessa ajatelleet, että hän haluaa päästä nuijimaan Thanosta nyt”.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin Hulk seuraavan kerran valkokankaalla nähdään.

Thanoksen on huhuttu mahdollisesti esiintyvän The Eternals -elokuvassa ensi vuonna, mutta toistaiseksi kyse on pelkästä huhusta.

Muropaketin uusimmat