Kuva: Koronavirus ajaa ihmiset pornon pariin – Näin räjähdysmäisesti aikuisviihteen suosio kasvoi maaliskuussa
COVID-19 on ajanut ihmiset neljän seinän sisälle. Joillakin on siellä seurana puoliso tai muu kumppani, toisilla vain omat käpälät.
Maailman suurimpiin aikuisviihdesivustoihin lukeutuva Pornhub julkaisee aktiivisesti kävijätilastojaan ja paljastaa trendejä esimerkiksi käytetyimmistä hakusanoistaan.
Pornhubin tuorein käppyrä osoittaa, miten dramaattisella tavalla koronapandemia on lisännyt pornon kulutusta maailmassa.
Kävijämäärät ovat kasvaneet sivustolla parhaimmillaan lähes 20 prosenttia peruspäivästä.
Kuten aikaisemmin olemme uutisoineet, Pornhub on takonut kun rauta on kuumaa, ja tarjonnut koronakaranteenissa tylsistyville ihmisille ilmaisen premium-jäsenyyden määräajaksi. Toiveena on tietenkin, että uudet asiakkaat jatkaisivat sivuston käyttöä sittenkin, kun koronan suhteen pahin on ohi.