Uusimmat

Kuva: Tämä voi olla Sylvester Stallonen uran oudoin Instagram-postaus, mutta fanit ovat varmasti innoissaan

30.03.2021 09:23 Muropaketin toimitus

”Kuulento, seksuaalinen vallankumous, uusvasemmisto, hippiliike, kansalaisoikeusliike…” Ei kuulosta ihan tyypilliseltä Rocky-tarinalta, ja Sylvester Stallone tietää sen itsekin.

Instagram-postauksessaan, jota näyttelijä kutsuu ”uransa ehkä oudoimmaksi”, Sylvester Stallone esittelee ideoitaan tv-sarjasta, joka sijoittuisi aikaan ennen ensimmäistä Rocky-elokuvaa (1976).

Stallonen toiveena on, että nuoresta nyrkkeilijästä kertova sarja julkaistaisiin jossakin suoratoistopalvelussa ja koostuisi muutamasta kymmenen jakson mittaisesta tuotantokaudesta.

Kuten päivityksestä käy hyvin ilmi, on kyse vasta sarjan ideoinnista, eikä mitään ole vielä sovittu minkään julkaisijan kanssa. Ottaen kuitenkin huomioon, miten paljon menneitä sarjoja ja elokuvia kierrätetään nyt (mm. Uhrilampaiden pohjalta tehty Clarice ja Yksi lensi yli käenpesä -elokuvan esiosa Ratched), ei vahvistus Rocky-sarjan julkaisemisesta olisi mitenkään yllättävä uutinen.

Vuoden 2006 Rocky Balboan jälkeen Rocky on esiintynyt vain Creed-elokuvissa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, esittääkö Stallone hahmoa myös tulevassa Creed III:ssa, jonka Michael B. Jordan ohjaa itse.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Sly Stallone (@officialslystallone) jakama julkaisu

LUE LISÄÄ: Sylvester Stallone seisoo yhä kehässä – Rocky-tähti on edelleen ajankohtainen ja paljon fiksumpi kuin moni vieläkään tajuaa