Uusimmat

Kuva: Klassinen Daredevil-pahis on mukana Iron Fistin toisella kaudella – ikävä kyllä DD ei

29.08.2018 08:40 Muropaketin toimitus

Iron Fistin ensimmäinen tuotantokausi oli katastrofi. Syyskuussa Rautanyrkki saa kuitenkin uuden tilaisuuden.

Syyskuun 7. päivä Netflixiin saapuvasta Iron Fistin toisesta tuotantokaudesta on julkaistu uutta kuvamateriaalia.

Alta löytyvässä otoksessa esiintyy Alice Even (Lost, Star Trek) esittämä Typhoid Mary, joka on osa Marvel-sarjan hahmogalleriaa.

You never really know someone until you see both sides. #IronFist

Henkilön Danny Rand (@marvelironfist) jakama julkaisu

Kuulostaako hahmon nimi tutulta?

Ainakin 1990-luvulla Sarjakuvalehteä lukeneet muistavat varmasti Typhoid Maryn, joka aiheutti Daredevilille päänvaivaa niin siviilissä kuin trikoohommissakin. Hahmon loivat Ann Nocenti ja John Romita Jr. hienon juoksunsa aikana.

Daredevil ei ole mukana Iron Fistin uusissa jaksoissa, mutta on palaamassa oman sarjansa kolmannen kauden merkeissä kuvioihin joko loppuvuodesta 2018 tai alkuvuodesta 2019. Nähtäväksi jää, kohtaavat DD ja Typhoid Mary sen aikana.