Kuvat: Tämän takia Bartia ja muita Simpsoneiden hahmoja ei yleensä kuvata suoraan edestä

02.03.2018 06:40 | Muropaketin toimitus

Sarjassamme Twitterin kummallisuuksia: Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on herätty huomaamaan, miten oudolta Simpsoneiden hahmot näyttävät suoraan edestä kuvattuina.

Springfieldin väki on ollut ilonamme jo 30 vuoden ajan, eli mistään uudesta ilmiöstä ei ole kyse. Silti, jostain syystä, ihmiset ovat nyt intoutuneet kaivamaan etenkin vanhemmista Simpsoneiden jaksoista kohtauksia, joissa hahmot on kuvattu suoraan edestä. Aiheesta on uutisoinut mm. io9-sivusto.

Ja myönnetään: ei ole vaikea keksiä syytä, miksi useimmiten Homer ja kumppanit kuvataan joko sivusta tai jostain muusta kulmasta. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin aina ihana Marge. Hän näyttää hyvältä jopa edestä – no, ainakin yhdessä kuvassa.