Uusimmat

Kuvaukset käyntiin jo ensi syksynä? Ohjaaja George Millerillä on nyt kaksi elokuvaa tekeillä ja toinen niistä on Mad Max: Fury Roadin jatko-osa

Kuva: © Warner Bros

07.02.2020 10:51 Muropaketin toimitus

Vuonna 2015 ensi-iltansa saaneen Mad Max: Fury Roadin jatko-osan tekeminen on tahmannut oikeusjutun ja muiden takaiskujen takia. Tuoreen huhun mukaan kuvaukset saadaan kuitenkin käyntiin vielä tämän vuoden puolella.

Geeks WorldWide -sivuston mukaan ohjaaja-käsikirjoittaja George Miller aikoo aloittaa toistaiseksi nimettömän Mad Max 5:n kuvaukset Australiassa ensi syksynä.

Elokuvan ensi-illan ajankohdasta ei ole vielä tietoa, ja myös Tom Hardyn paluu Max Rockatanskyn rooliin on virallisesti vahvistamatta.

Ilmoitettua aikataulua voi mutkistaa sekin, että Millerin pitäisi kuvata alkavana keväänä Three Thousand Years of Longing -elokuva ja jatkaa sitten syksyllä töitä Mad Maxin parissa.

Ei mahdoton aikataulu, mutta melko työteliäältä kuulostaa.

Kun vielä huomioi miten pitkään Mad Max: Fury Roadin tekeminen vei, saattaa hyvin olla, että Mad Max 5:n kuvaukset lykkääntyvät vuoden 2021 puolelle, mutta elokuvasarjan faneina toivomme tietenkin parasta.