Uusimmat

Laura Birn pääsi samaan elokuvaan Liam Neesonin kanssa – Näin kovan kohtalon suomalaistähden roolihahmo koki lopuksi

28.05.2018 05:30 Muropaketin toimitus

Hero-kanava esittää maanantai-illan elokuvana toimintatrillerin Tanssi haudoilla.

Vuonna 2014 valmistunut Tanssi haudoilla (A Walk Among the Tombstones) on Liam Neesonin tähdittämä trilleri entisestä poliisista Matt Scudderista, joka ryhtyy narkkarituttavansa Peterin (Boyd Holbrook) pyynnöstä jäljittämään huumediilerin (Dan Stevens) vaimon kidnappaajia. Samalla hän tutustuu nuoreen katujen kasvattiin TJ:hin ja joutuu kohtaamaan oman menneisyytensä.

Scott Frankin ohjaamassa elokuvassa sivuosassa piipahtaa suomalainen Laura Birn. Mistään varsinaisesta kansainvälisestä läpimurrosta tai tähtiroolista ei kuitenkaan ollut Birnin kohdalla kyse, sillä kuten Muropaketin arvostelussa todettiin:

(Varoitus: Spoilereita!)

”Elokuvan jokaisen naisen rooli on tulla tapetuksi, mutiloiduksi ja raiskatuksi. Heidän tehtävänään on vain kiljua kauhuissaan. Laura Birnin etukäteen hehkutettu roolisuoritus kestää vain muutaman minuutin. Hän on vain yksi hengestään pääsevistä kidnapatuista. Liam Neeson loistaa elokuvan pääosassa. Uuden uran toimintatähtenä vanhoilla päivillään löytänyt hieno näyttelijä ottaa nyt astetta iisimmin. Tanssi haudoilla on kaikkea muuta kuin Taken-kopio. Juonessa on samoja elementtejä, mutta Scudderin hahmolla ei ole henkilökohtaista suhdetta uhreihin. Hän tekee vain työtään, jossa yrittää välttää väkivaltaa viimeiseen asti”.

Lue koko kirjoitus täältä:

Liam Neesonin äärimmäisen synkkä Tanssi haudoilla on todella tylsä tusinatrilleri

Tanssi haudoilla alkaa Herolla kello 21.00, ja päättyy kello 23.15.