Uusimmat

Lord of the Rings -tv-sarjaa tarjottiin Game of Thronesin kotikanavalle – HBO sanoi ei, ja ihan hyvästä syystä

01.12.2017 12:40 Muropaketin toimitus

Tekeillä olevasta Lord of the Rings- eli Taru sormusten herrasta -tv-sarjasta on kaavailtu manttelinperijää samassa genressä operoivalle Game of Thronesille, joka päättyy vuonna 2019. Samalla kanavalla ei Tolkienin tv-seikkailuja kuitenkaan tulla näkemään.

Variety-lehden mukaan HBO kieltäytyi tarjouksesta, kun siltä tiedusteltiin halukkuutta tuottaa Taru sormusten herrasta -tv-sarja.

Päätös voi kuulostaa oudolta Game of Thronesin päättymisen valossa, mutta selitys vastaukseen löytyy Muropaketin aikaisemmin tänä vuonna julkaisemista uutisista:

Vaikka itse Game of Thrones päättyy, aikoo HBO jatkaa Westerosiin sijoittuvien televisiosarjojen tekemistä. Kehitteillä on useampi GoT:n maailmaa laajentava sarja – joista tosin jokainen tuskin päätyy tuotantoon asti. Kanavalla ei siis ollut yksinkertaisesti halua uhrata aikaa ja rahaa rakentaakseen televisioon uuden fantasiamaailman.

Miksi suotta, kun yksi sangen vetovoimainen on jo olemassa?

Loppujen lopuksi J. R. R. Tolkienin tarinoihin pohjautuva Lord of the Rings -sarja päätyi Amazonille, joka on viime vuosina laajentanut toimintaansa ahkerasti televisiosarjojen suuntaan. Toistaiseksi sarjasta tiedetään vielä kovin vähän, mutta yksi asia on varmaa: Peter Jacksonin elokuvissa (2001-2003) esiteltyä tarinaa ei aiota toistaa, vaan luvassa on uusia seikkailuja, joita ei ole vielä valkokankaalla tai televisioruudussa nähty.

Kumpi fantasiatarina on sinusta parempi?

Katso tilanne vastaamatta