Uusimmat

”Luokatonta roskaa, jossa ei toimi mikään” – Wonder Woman 1984 -elokuvaa odotetaan yhä Suomeen, mutta ihan turhaan

14.01.2021 08:24 Muropaketin toimitus

Wonder Woman 1984 on ehtinyt jo levitykseen Yhdysvalloissa, mutta Suomeen elokuvaa vielä odotellaan. Ihan suotta. Tarjolla ei ole mitään odottamisen arvoista.

Wonder Woman 1984 arvioitiin Muropaketissa välipäivinä. Elokuvasta todettiin mm. seuraavaa:

”Wonder Woman 1984:ssa ei ole päätä eikä häntää. Sen käsikirjoitus on kuin kännissä kirjoitettu viritelmä, jota kukaan ei ole vaivautunut editoimaan ja muokkaamaan. Mukaan on isketty kaikki mahdolliset ideat, joista ainutkaan ei toimi yksinään saati sitten koherenttina kokonaisuutena. Leffassa on tasan yksi hienosti toimiva kohtaus, jonka Warner ehti jo julkaista mainosmateriaalina, eli aivan alussa nähtävä kisailu, johon osallistuessaan Diana eli Wonder Woman on vielä pikkutyttö.”

Koko kirjoitus löytyy täältä:

Arvostelu | Odotettu Wonder Woman 1984 on luokatonta roskaa, jossa ei toimi yhtikäs mikään

Nyt Wonder Womania on monottanut myös Screen Junkies, jonka rehellinen traileri ei supersankariseikkailua juurikaan kehumaan lähde.

Wonder Woman 1984:n Suomen ensi-illan ajankohdaksi on tällä hetkellä merkitty 5.2.2021, mutta tähän kannattaa suhtautua suurella varauksella.