Uusimmat

Maaliskuun uutuudet HBO Nordicilla: What We Do In The Shadows -vampyyrileffaan pohjautuva sarja, Knightfall vahvistettuna Mark Hamillilla…

01.03.2019 21:03 Muropaketin toimitus

Huhtikuun myötä tulevaa Game of Thronesin päätöstä odotellessa maaliskuussa HBO Nordicilla viihdytään muun muassa mainioon What We Do In The Shadows -komediaan pohjautuvan tv-sarjan parissa. Tulossa on myös kakkoskausi Knightfall-sarjasta, mihin mukaan hyppää Star Wars -tähti Mark Hamill.

Maaliskuun sarjauutuudet HBO Nordicilla:

8 Days (Acht Tage) – 1. maaliskuuta

Kahdeksan päivää jäljellä. 60 kilometriä leveä meteori lähestyy huimalla nopeudella kohti Maata, ja sen arvioitu osumakohta on keskellä Eurooppaa. Arvioitu eurooppalaisten henkiinjäämismäärä on nolla. Yhdysvaltojen yritykset muuttaa meteorin kurssia ydinaseilla epäonnistuu ja kaikki eurooppalaiset ovat pakomatkalla. Sarja kertoo tarinan maailmasta, jota emme ole koskaan ennen nähneet. Yhtäkkiä ihmiset voivat tehdä mitä huvittaa ilman seuraamuksia. Mutta lopulta vain yhdellä asialla on merkitystä: tärkeimmillä ihmisillä lähelläsi ennen lopullista hetkeä. Sarjan ovat luoneet Rafael Parente ja Peter Kocyla, ja sen pääosissa esiintyvät Christiane Paul ja Mark Waschke.

Better Things, kausi 3 – 1. maaliskuuta alkaen

Kehutun ja palkitun komediasarjan on tuottanut ja ohjannut pääosaa esittävä Pamela Adlon. Sam Fox on näyttelijänä työskentelevä yksinhuoltajaäiti, joka elää ruuhkavuosien täyttämää elämää kolmen tyttärensä kanssa Los Angelesissa. Hän pitää huolta myös kadun toisella puolella asuvasta äidistään Philistä. Huumorin kautta asioihin suhtautuva Sam yrittää tienata elantonsa, pysyä kärryillä tyttäriensä alati muuttuvassa elämässä, pitää perheensä kasassa ja viettää aikaa muutaman ystävänsä kanssa. Ja ehkäpä myös löytää hieman aikaa itselleenkin. Nyt alkavalla uudella kaudella jaksoissa nähdään monia uusia kasvoja, kuten Sharon Stone, Matthew Broderick ja Doug Jones.

Channel Zero: Butcher’s Block, kausi 3 – 1. maaliskuuta

Antologiasarjan kolmas kausi on tarina uuteen kaupunkiin muuttavasta nuoresta naisesta nimeltä Alice. Hän kuulee useista katoamistapauksista, jotka saattavat liittyä hämmentävään huhuun salaperäisistä portaikoista pahamaineisessa Butchers Block -kaupunginosassa. Sisarensa Zoen avulla heille selviää, että jokin saalistaa kaupungin asukkaita. Sarjan on luonut Nick Antosca, joka on myös sarjan käsikirjoittaja, showrunner ja vastaava tuottaja. Pääosissa esiintyvät Holland Roden, Olivia Luccardi ja Rutger Hauer.

A.P. Bio, kausi 2 – 8. maaliskuuta alkaen

Kun maineensa menettänyt Harvard-tutkija Jack Griffin (Glenn Howerton) jää vaille unelmatyötään, hänen on palattava ohiolaiseen Toledon pikkukaupunkiin ja ryhdyttävä lukion biologianopettajaksi. Jack tekee kaikille selväksi, ettei hän aio opettaa kenellekään ainakaan luonnontieteitä. Oman asemansa pönkittämisestä kiinnostunut rehtori Durbin (Patton Oswalt) tekee kaikkensa pitääkseen Jackin kurissa. Sarjassa esiintyvät myös Mary Sohn, Lyric Lewis, Jean Villepique, Jacob McCarthy ja Tom Bennett. Sen on käsikirjoittanut vastaavana tuottajana toimiva Mike O’Brien.

The Case Against Adnan Syed, kausi 1 – 11. maaliskuuta alkaen

Suositun Serial-podcastin myötä maailmanlaajuiseen tietoisuuteen noussut The Case Against Adnan Syed tarjoaa nyt ensi-iltaan tulevassa true crime -dokumenttisarjassa katsauksen Hae Min Leen murhaan 1999 ja siitä tuomion saaneeseen Adnan Syediin. Dokumentissa tarkastellaan Haen ja Adnanin lukiosta syntynyttä suhdetta, silloisesta poliisitutkimuksesta ja oikeudenkäynnistä aina tähän päivään asti, kun 18 vuotta vankilassa istuneen Adnanin juttu otetaan uudestaan oikeuden käsittelyyn. Ohjaaja Amy Berg on seurannut tiiviisti Adnanin, hänen perheensä ja lakimiestensä pyrkimyksiä saada oikeutta tapaukselle, jonka lopputulos on vielä avoin – ja johon dokumenttisarjassa tehdyt tutkimukset saattavat vaikuttaa.

No Offense, kausi 3 – 13. maaliskuuta

Sarja seuraa Manchesterin väärällä puolella sijaitsevaa, rapistuvaa poliisiasemaa ja sen etulinjassa työskenteleviä poliiseja. Huumelabrat, tuhopolttajat, uusnatsit ja pahamaineiset murhaajat ovat arkea tälle tiiviille ryhmälle, jota johtaa häikäisevän pätevä, mutta kiistatta raiteiltaan oleva komisario Viv Deering (Joanna Scanlan). Tällä kertaa poliisit saavat vastaansa äärioikeistoryhmän, joka protestoi pormestariehdokkaiden keskustelua. Samaan aikaan, kun he taistelevat mielenosoittajia vastaan, puhetta pitävä pormestariehdokas Caroline McCoy (Lisa McGrillis) joutuu kohteeksi. Sarjan on luonut Paul Abbott.

The Good Fight, kausi 3 – 14. maaliskuuta alkaen

Toisella kaudella maailma meni sekaisin, ja nyt kolmannella kaudella taistelu sitä vastaan alkaa. Diane Lockhart (Christine Baranski) yrittää selvittää, pystyykö sekavaa hallintoa vastaan taistella ilman, että itse tulisi hulluksi. Samaan aikaan Adrian Boseman (Delroy Lindo) ja Liz Reddick-Lawrence (Audra McDonald) kamppailevat totuudenjälkeisessä maailmassa, jossa oikeudenkäynnissä parhaan tarinan kertova asianajaja päihittää tosiasioihin perustuvan puolustuksen. Toisaalla Lucca Quinn (Cush Jumbo) tasapainoilee vauvansa ja uuden rakkauden välillä, ja Maia Rindell (Rose Leslie) löytää uuden paholaisen asianajan Roland Blumin (Michael Sheen) muodossa. Sarjan vastaavina tuottajina ja showrunnereina toimivat Robert ja Michelle King.

Billions, kausi 4 – 18. maaliskuuta alkaen

Kun jokainen janoaa kostoa, kukaan ei ole turvassa. Tämä ei voisi enempää pitää paikkansa tulevalla kaudella. Entiset vihamiehet Bobby Axelrod (Lewis) ja Chuck Rhoades (Giamatti) yhdessä Wendy Rhoadesin (Maggie Siff) kanssa muodostavat haasteellisen, mutta sitäkin tehokkaamman liittouman hävittääkseen kaikki heidän kilpailijansa, kuten Grigor Andolov (John Malkovich), Taylor Mason (Asia Kate Dillon), Brian Connerty (Toby Leonard Moore) ja Waylon ”Jock” Jeffcoat (Clancy Brown). Kunnianhimo ja petokset ovat jo pitkään olleet sarjan keskeisimpiä ajavia voimia, mutta viimeistään nyt kaikille selviää tarkalleen, kuinka kova hinta heidän on maksettava niistä. Erikoisvieraina nähdään mm. Samantha Mathis ja Kevin Pollak.

Pretty Little Liars: The Perfectionists, kausi 1 – 21. maaliskuuta alkaen

Menestyssarja Valehtelevat viettelijät saa jatkoa uuden spinoff-sarjan myötä. Kaikki Beacon Heightsin kaupungissa näyttää täydelliseltä, aina huipputason yliopistosta ylisuorittaviin asukkaisiin. Mutta se on vain pintaa. Täydellisyyden tavoittelu johtaa lopulta kaupungin ensimmäiseen murhaan. Jokaisen perfektionistin takana piilee salaisuus, valhe ja tarvittava alibi. Sarja perustuu Sara Shepardin samannimiseen menestyskirjaan, aivan kuten alkuperäissarjakin, ja siinä esiintyvät ensimmäisestäkin tutut näyttelijät Sasha Pieterse ja Janel Parrish. Sarjan on luonut I. Marlene King.

The Act, kausi 1 – 21. maaliskuuta alkaen

Henkilöhahmoihin perustuva true crime -antologiasarja keskittyy jokaisella kaudella yhteen tiettyyn tapaukseen. Ensimmäinen kausi perustuu vuonna 2016 julkaistuun Buzzfeed-artikkeliin “Dee Dee Wanted Her Daughter To Be Sick, Gypsy Wanted Her Mom To Be Murdered”. Tositapahtumiin perustuva sarja kertoo yksinhuoltajaäidistä Dee Dee Blenchard, joka uskotteli kaikille tyttärensä Gypsy Rosen kärsivän useista eri sairauksista, vaikka todellisuudessa tämä olikin täysin terve. Lähipiirin ja naapuruston elämä järkkyi, kun Dee Dee löydettiin useisiin puukoniskuihin kuolleena. Teon takana oli hänen tyttärensä, joka ylipuhui poikaystävänsä surmaamaan äitinsä. Sarjan pääosissa nähdään Emmy-palkittu Patricia Arquette (Escape at Dannemora) ja Joey King (The Kissing Booth).

Knightfall, kausi 2 – 26. maaliskuuta alkaen

Tom Cullenin (Downton Abbey, Gunpowder) tähdittämä sarja vie katsojat keskelle keskiajan mahtavien temppeliritarien poliittisia juonitteluja ja sodankäyntiä. Tulevalla kaudella mukaan liittyy Tähtien sota -tähti Mark Hamill, joka esittää Talus-nimistä ristiretkillä taisteluissa karaistunutta temppeliherraveteraania. Selviydyttyään 10-vuotisesta vankeudestaan Pyhässä maassa, hän palaa nyt kouluttamaan ja laittamaan uudet ritarit järjestykseen.

What We Do In The Shadows, kausi 1 – 28. maaliskuuta alkaen

Uudessa komediasarjassa seurataan dokumentinomaisesti vuosisatojen ajan neljän yhdessä ”eläneen” vampyyrin päivittäistä, tai paremminkin yöllistä elämää New Yorkin Staten Island -kaupunginosassa. Vampyyrien mukava elämä saa käänteen, kun heidän pimeyden valtias ja johtaja saapuu yllättäen vierailulle muistuttamaan yli sata vuotta sitten annetusta alkuperäisestä tehtävästä: uuden maailman täydellisestä herruudesta. Mutta mikä olisi paras tapa toteuttaa tehtävä? Tosi-tv-dokumenttiryhmä seuraa vampyyreitä heidän yrittäessään vastata toimeksiantoon. Sarja perustuu Taika Waititin ja Jemaine Clementin samannimiseen elokuvaan.

Gomorrah, kausi 4 – 30. maaliskuuta alkaen

Roberto Savianon menestyskirjaan perustuva italialainen menestysdraamasarja vie katsojat keskelle Napolin armotonta mafiamaailmaa, jossa ulkoiset ja sisäiset voimat jatkavat taisteluaan. Järkyttävän 3. kauden päätösjakson jälkeen Gennyn ja Patrizian on luotava uusi vallan tasapaino sillä välin, kun Enzo ja Valerio vahvistavat asemansa oman jengin johtajina. Uudet uhat ja häikäilemättömät vihamiehet vaanivat kaikkialla.

Maaliskuun elokuvat ja dokumentit:

Communion – 1. maaliskuuta

Epävakaiden kotiolojen ja teini-iän ailahtelujen keskellä elävät sisko ja veli paljastavat elämänsä kameralla tässä puolalaisessa dokumentissa. 14-vuotiaalla Olalla on ”kotiäidin” vastuu harteillaan samalla, kun hän auttaa vilkasta autistista Nikodem-veljeään valmistautumaan ensimmäiseen pyhään ehtoolliseen. Ola kaipaa äitiään, joka tuntuu koko ajan olevan läsnä, mutta jonka poissaoloa ei ole koskaan selitetty. Juhlan tiimoilta perheelle koittaa mahdollisuus tapaamiseen. Dokumentti on muotokuva nuoresta naisuudesta ja aikuistumisen haasteista, jotka opettavat, ettei mikään epäonnistuminen ole lopullista, ja että muutos on mahdollista ja tarpeen – varsinkin rakkauden vuoksi. Communion pääsi 15 parhaan dokumenttielokuvan listalle tämän vuoden Oscar-ehdokkaiden valinnassa.

One Nation Under Stress – 26. maaliskuuta

Taudinvalvonta- ja ehkäisykeskusten järkyttävien raporttien mukaan elinajanodote Yhdysvalloissa laskee ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen. Tri Sanjay Gupta pyrkii selvittämään dokumentissaan mitä on tapahtumassa ja miksi. Samalla kun asiaa tutkitaan kansanterveydellisestä näkökulmasta, Gupta havaitsee, että alati stressaantuvamassa kansakunnassa on kasvanut epätoivosta kummunneiden itseaiheutettujen kuolemantapausten (huumeiden yliannostukset, maksasairaudet ja itsemurhat) epidemia. Dokumentin on ohjannut Marc Levin.

Inventor: Out For Blood In Silicon Valley – 31. maaliskuuta

Vuonna 2004 Elizabeth Holmes päätti jättää opinnot Stanfordissa ja perustaa yrityksen, jonka oli tarkoitus mullistaa terveydenhuolto. Vuonna 2014 Theranosin markkina-arvo oli 9 miljardia dollaria ja “uudeksi Steve Jobsiksi” kutsuttu Holmes omalla työllään rikastunut nuorin naispuolinen miljonääri maailmassa. Kaksi vuotta myöhemmin Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvova elin kutsui Theranosta “massiiviseksi petokseksi” ja Holmesin yrityksestä tuli arvoton. Oscar-palkitun Alex Gibneyn ohjaama dokumentti paljastaa, mitä tapahtui, ja tutkii petoksen psykologiaa.

Tiedot pohjautuvat HBO Nordicilta saatuun infoon ja muutokset ovat mahdollisia.

Muropaketin uusimmat