Uusimmat

Maanantai-illan tyhmin elokuva alkaa tv:ssä kello 22.00 – Aivoihin sattuu, mutta ainakin tehosteet ovat hienoja

22.02.2021 21:15 Muropaketin toimitus

Tuhoelokuvien erikoismies Roland Emmerich ohjasi vuonna 2009 elokuvan, joka sai nimekseen 2012.

2012-elokuva rakentui vuoden 2012 maailmanloppuskenaarioiden ympärille seuraavalla pohjustuksella:

Koskaan aikaisemmin ei ole yksi tietty päivämäärä ollut yhtä merkityksellinen niin monille kulttuureille, uskonnoille, tiedemiehille ja valtioille. 2012 on eeppinen seikkailu, joka kertoo maailmanloppua enteilevästä kauhuskenaariosta ja ihmisen sankarillisesta lopunajan kamppailusta maanjäristysten, tulivuorenpurkausten, tsunamien ja muiden mullistavien luonnonkatastrofien kourissa.

On siinä ollut studion copywriterillä naurussa pitelemistä!

Liki yhtä hillitöntä höpöä tarjoaa 2012:n juonikuvaus:

Retkeillessään perheensä kanssa Yellowstonen kansallispuistoissa Jackson Curtis (John Cusack) sattuu törmäämään salaiseen tutkimuslaitokseen, jossa varaudutaan kuumeisesti maailmanlopun tuloon. Hallitus on pimittänyt kansalaisilta tiedon, että arvostettu tutkimusryhmä on vahvistanut maailman tuhoutuvan vanhan ennustuksen mukaisesti vuonna 2012. Tarkoituksena on pelastaa mahdollisimman suuri osa ihmiskunnasta, mutta kaikki eivät voi päästä mukaan…

Jep, Roland Emmerichin elokuvaa katsoessa ei järki päätä pakota, mutta ainakin tehosteet ovat näyttäviä, kuten alta löytyvä traileri osoittaa.

2012 alkaa Paramount Networkilla kello 22.00. Ennen elokuvan aloittamista on hyvä tietää, että mittaa ihmiskunnan selviytymisseikkailulla on peräti 159 minuuttia…

Muropaketin uusimmat