Uusimmat

Mafiaveljistäkin tuttu näyttelijä Paul Sorvino on kuollut

26.07.2022 08:22 Muropaketin toimitus

Paul Sorvino oli kuollessaan 83-vuotias.

Collider uutisoi veteraaninäyttelijä Paul Sorvinon kuolleen maanantaina 25. heinäkuuta. Brooklynissä vuonna 1939 syntynyt Sorvino oli kuollessaan 83-vuotias. Asiasta tiedotti Sorvinon vaimo Dee Dee Sorvino.

Sorvino tunnetaan parhaiten Paul Ciceron roolistaan Martin Scorsesen vuonna 1990 ohjaamassa Mafiaveljissä (Goodfellas). Elokuvassa hänen vastanäyttelijänään tunnettu Ray Liotta menehtyi myös aiemmin tänä vuonna.

Iästään huolimatta Sorvino jatkoi näyttelemistä loppuun saakka ja viime vuosina hänet nähtiin muun muassa tv-sarjassa Godfather in Harlem.

Näyttelijänuransa 1970-luvulla aloittanut Sorvino kuului myös Kova laki -sarjan näyttelijäkaartiin vuosina 1991-1992. Hän esitti suosikkisarjassa etsivä Phil Cerretaa. Hänet muistetaan myös muun muassa Henry Kissingerin roolista elokuvassa Nixon (1995) ja Baz Luhrmannin ohjaamasta Romeo + Julietista (1996).

Sorvinon lapset ovat seuranneet isäänsä elokuva-alan töihin. Oscar-palkittu Mira Sorvino ja hänen pikkuveljensä Michael Sorvino työskentelevät näyttelijöinä ja tuottajina, heitä tuntemattomammaksi jäänyt Amanda Sorvino on puolestaan kokeillut siipiään käsikirjoittajana.