Uusimmat

Margot Robbie melkein lähti Hollywoodista jo The Wolf of Wall Streetin jälkeen – sitten oma äiti sanoi jotain, mikä sai jatkamaan

15.11.2022 15:59 Muropaketin toimitus

Margot Robbien läpimurto tapahtui vuoden 2013 The Wolf of Wall Streetillä. Läheltä piti, ettei uran ensimmäinen hittielokuva jäänyt myös viimeiseksi.

Vanity Fairin tuoreessa haastattelussa Margot Robbie kertoo The Wolf of Wall Streetin tuomasta julkisuudesta ja sen luomasta ahdistuksesta:

”Muistan kuinka sanoin äidilleni, ettei taida sittenkään haluta tätä kaikkea. Hän katsoi minua kasvot täysin peruslukemilla ja vastasi, että kultaseni, nyt taitaa olla liian myöhäistä sille. Silloin tajusin, että ainoa suunta olisi vain eteenpäin”.

Lähes 10 vuoden ja useiden isojen roolien jälkeen Robbie kertoo osaavansa pitää nykyään paremmin huolta itsestään.

”Osaan nykyään päästä lentokentän läpi ja tiedän kuka koettaa kusettaa minua ja millä tavalla”.

Margot Robbie tunnetaan The Wolf of Wall Streetin lisäksi mm. elokuvista Suicide Squad, The Suicide Squad, Birds of Prey, Kaksi kuningatarta, Tarzanin legenda, Once Upon a Time in Hollywood ja I, Tonya – ja melkein uudesta Pirates of the Caribbean -elokuvasta:

Disney ei teekään uutta Pirates of the Caribbeania ilman Johnny Deppiä

The Wolf of Wall Street löytyy suoratoistona Netflixistä, HBO Maxista, Elisa Viihde Viaplaysta, Ruudusta ja SkyShowtimesta.