Uusimmat

Mark Hamill palasi Tähtien sotaan Harrison Fordin vuoksi

01.11.2017 17:05 Muropaketin toimitus

Harrison Ford oli pääsyynä Mark Hamillin paluuseen Star Warsiin.

Mark Hamill on kertonut, kuinka Harrison Ford oli se määräävä tekijä jonka vuoksi hän teki päätöksen Star Warsin pariin palaamisesta. Luke Skywalkerina tunnettu Hamill sanoo tehneensä ratkaisun kuultuaan, että Ford hyppää Han Solon rooliin.

”Olin hyvin peloissani. Ajattelin, että miksi mennä kokeilemaan onnea uudestaan. Tuntui naurettavan mahdottomalta ajatukselta, että elokuvat voisivat toimia uudelleen”, kertoi Hamill New York Timesille.

Vaikka Hamill olikin hyvin ennakkoluuloinen uusia Star Wars -elokuvia kohtaan, ei hänellä ollut minkäänlaista aikomusta aiheuttaa pettymystä leffojen faneille, jotka halusivat nähdä Hamillin itsensä, Carrie Fisherin ja Harrison Fordin uudestaan valkakankailla tutuissa rooleissa.

”Voitteko kuvitella, jos olisin ainoa joka olisi sanonut ei? Olisin koko nörttilän vihatuin mies”, pohti Hamill.

Mark Hamill palasi Star Warsiin vuoden 2015 The Force Awakens -elokuvassa, vaikkei hän ollutkaan ollutkaan esillä kuin aivan elokuvan viime metreillä.

Hänen suuri paluunsa koittaa Star Wars: The Last Jedi -leffassa, jonka ensi-ilta on Suomessa 13.12.2017.