Uusimmat

Mark Wahlberg myönsi tehneensä elokuvia, jotka eivät kelvanneet Tom Cruiselle, Leonardo DiCapriolle ja Brad Pittille

Kuva: Saeed Adyani/Netflix © 2022.

20.09.2023 11:50 Muropaketin toimitus

Näyttelijänä tunnettu Mark Wahlberg toimii tuottajana nykyisin lähes kaikissa omissa elokuvissaan.

Mark Wahlberg paljastaa tuoreessa haastattelussa ryhtyneensä tuottamaan omat elokuvansa, koska kyllästyi odottamaan muilta vapautuvia rooleja, uutisoi Variety.

Hänen mukaansa esimerkiksi Brad Pitt, Tom Cruise ja Leonardo DiCaprio olivat usein hänen edellään rooleja tarjottaessa – ja hän pääsi tekemään vain ne elokuvat, mitkä eivät näille näyttelijöille kelvanneet.

“Ryhdyin tuottajaksi tavallaan pakon sanelemana. En halunnut vain istua odottelemassa, että Brad Pitt tai Tom Cruise tai Leonardo DiCaprio tai kuka nyt sitten sillä hetkellä sattui olemaankaan edelläni kieltäytyisi roolista, ja sitten elokuva lopulta päätyisi minun käsiini. Olin aina proaktiivinen ja etsin uutta materiaalia ja asioita, jota voisin edistää tuottajana ja joka toimisi hyvin itselleni, eli loin siinä oman kohtaloni.”

Yksi Wahlbergin ensimmäisiä elokuvia tuottajana oli vuonna 2010 julkaistu The Fighter, joka oli myös Oscar-ehdolla parhaaksi elokuvaksi.