Marvel Studiosille kaunaa kantava näyttelijä on valmis palaamaan rooliinsa yhdellä ehdolla

08.10.2019 15:03 | Muropaketin toimitus

Thor: The Dark Worldissa Malekith-pahista esittänyt Christopher Eccleston on aikaisemmin ilmaissut tyytymättömyytensä yhteistyöhön Marvel Studiosin kanssa. Tästä huolimatta brittinäyttelijä voisi palata studion elokuviin yhdellä ehdolla.

”G.I. Joen kaltaisen elokuvan parissa työskentely oli ihan hirveää. Halusin viiltää kurkkuni auki joka päivä. Ja entäs Thor? Halusin vain työntää aseen suuhuni”, Christopher Eccleston vuodatti vuonna 2018 kerratessaan uransa hirveimpiä rooleja.

Ilmeisesti syy Ecclestonin tyytymättömyyteen johtui Malekithin vaativasta maskeerauksesta.

”Parina ensimmäisenä päivänä homma vei noin 7-8 tuntia. Loppujen lopuksi pääsimme kuuteen ja puoleen tuntiin. Siinä tehtiin pitkä päivä töitä ennen kuin mitään päästiin kuvaamaan”, Eccleston kertasi vuonna 2017.

”Marvel oli epärehellinen, kun se ei koskaan kertonut miten paljon maskeerausta rooli vaati. En muistele sitä hommaa järin hyvällä”.

Mutta nyt on toinen ääni kellossa.

New Yorkin Comic-Conissa Eccleston kertoi RadioTimesin mukaan olevansa valmis palaamaan Malekithiksi, jos elokuvan kirjoittaisivat samat tyypit kuin Thor: Ragnarokin, eli Eric Pearson, Craig Kule ja Christopher L. Yost.

”Se oli nerokkaasti kirjoitettu elokuva”, entinen Doctor Who -tähti kiitteli.

Thor palaa valkokankaalle vuonna 2021 Thor: Love and Thunder -elokuvan kanssa. Sen ohjaa Taika Waititi, joka voitti Marvel-fanit puolelleen jo vuoden 2017 Thor: Ragnarokilla.

Toistaiseksi Love and Thunderin pahiksesta ei ole liikkunut edes huhuja. Se on kuitenkin tiedossa, että tällä kertaa Thoreja nähdään valkokankaalla kaksi: Chris Hemsworthin esittämä tuttu ukkosenjumala ja Natalie Portmanin uusi naispuolinen Thor.

Muropaketin uusimmat