Uusimmat

Marvel Studiosin ensimmäisen Disney Plus -sarjan julkaisuajankohta saattoi vihdoinkin paljastua

27.01.2020 09:48 Muropaketin toimitus

Disney Plus -palvelun Marvel-sarja The Falcon and The Winter Soldier nähdään vielä tämän vuoden aikana.

Deadlinen uutinen kertoo näyttelijä Noah Millsin olevan mukana Disney Plus -suoratoistopalvelun ensimmäisessa Marvel-sarjassa The Falcon and The Winter Soldier. Sarjan on kerrottu alkavan tänä vuonna, mutta Deadline mainitsee jutussaan sen ensi-illan olevan elokuussa.

Disney tai Marvel eivät ole vahvistaneet asiaa, mutta se pitänee paikkansa, sillä Disney Plus lanseerataan suuressa osassa Eurooppaa 24. maaliskuuta, mutta esimerkiksi Pohjoismaihin ja moniin muihin Euroopan maihin palvelu saapuu kuitenkin vasta kesällä.

Kuudesta jaksosta koostuva The Falcon and the Winter Soldier -sarja sijoittuu Avengers: Endgame -elokuvan jälkeiseen aikaan. Sen pääosissa nähdään leffoista tutut Anthony Mackie ja Sebastian Stan. Mukana ovat myös muun muassa Daniel Brühl, Emily VanCamp ja Wyatt Russell.