Uusimmat

Melkein 10 vuotta siihen meni, mutta kotimainen Batman-elokuva julkaistaan vihdoinkin tällä viikolla

07.03.2023 09:41 Muropaketin toimitus

Kotimaisen Batman-fanielokuvan piti saada ensi-iltansa jo kymmenisen vuotta sitten, mutta ohjaajan vakava sairaus, koronapandemia ja muut vastoinkäymiset lykkäsivät Crime Alleyn julkaisua dramaattisesti. Nyt elokuva on kuitenkin valmis, ja tällä viikolla se saa ensiesityksensä.

Muropaketissa on seurattu Crime Alleyn tekemistä aktiivisesti lähes alusta saakka. Helmikuussa julkaisimme haastattelun, jossa ohjaaja Pekka Paalanen tarjosi runsaasti taustatietoa lyhytelokuvan viivästymisestä ja valmistumisesta:

Haastattelu | Ohjaajan aivoverenvuoto vei Suomessa kuvatun Batman-elokuvan vuosien tauolle, mutta nyt Crime Alley on valmis

Vielä ei ole tiedossa, milloin Crime Alley julkaistaan netissä koko kansan katsottavaksi, mutta tällä viikolla elokuvan voi nähdä osana Tampere Film Festivalin ohjelmistoa. Crime Alley on mukana TFF:n Kotimaisen kilpailun näytöksissä, joissa nähdään tuoreita lyhyt- ja dokumenttielokuvia Suomesta.

Esitysaikoja on kaksi: torstai 9.3.2023 kello 10.30 ja perjantai 10.3.2023 kello 19.30.

K16-näytökset järjestetään Cine Atlas 2:ssa (Hatanpään valtatie 1), ja liput niihin maksavat 12 euroa (S-Etulippu 10,20).