Uusimmat

Tänään tv:ssä: Yksi Tommi Korpelan parhaista elokuvista – Sai roolista Jussi-palkinnon ja hyvästä syystä saikin

20.11.2019 06:41 Muropaketin toimitus

Yle TV2 esittää keskiviikkoillan elokuvana Tommi Korpelan uran tähtihetkiin lukeutuvan Miehen työn.

Aleksi Salmenperän ohjaama ja käsikirjoittama Miehen työ kertoo tarinan Juhasta (Tommi Korpela), joka on irtisanottu työpaikastaan betonitehtaalta. Hän häpeää epäonnistumistaan ja kantaa huolta perheen taloudellisesta tilanteesta. Hän ei myöskään halua järkyttää vaimonsa, Katjan (Maria Heiskanen), mielenterveyttä ja siksi päättää olla kertomatta potkuista vaimolleen. Juha herää edelleen aikaisin aamulla lähteäkseen töihin, mutta suunnistaakin kulkunsa syrjäiselle huoltoasemalle pohtien tietä ulos joka hetki kasvavasta valheesta.

Juha laittaa huoltoaseman ilmoitustaululle ilmoituksen, jossa hakee remonttimiehentöitä. Hänen ilmoitukseensa vastaa nainen – ”yksi seinä pitäisi purkaa tai jotain…” ja yllättäen, Juha löytää itsensä harjaamassa alastoman, ja täysin tuntemattoman naisen hiuksia. Hän huomaa ansaitsevansa tunnissa saman verran, kuin entisessä työssään kahdessa päivässä. Ystävänsä Ollin (Jani Volanen) avustuksella Juha päättää vaihtaa ”alaa” toistaiseksi.

Juhan häpeä ja valhe syvenevät, mutta raha auttaa sietämään uuden ammatin ikäviä puolia. Ja niin kauan, kuin Katja ei tiedä Juhan kaksoiselämästä, kaikki on periaatteessa hyvin…

Miehen työ keräsi peräti 11 Jussi-ehdokkuutta. Palkinnot se voitti sarjoissa paras miessivuosa (Jani Volanen) ja paras miespääosa (Tommi Korpela).

Miehen työn jälkeen Aleksi Salmenperä on tullut tutuksi mm. elokuvista Häiriötekijä ja Jättiläinen. Tommi Korpelasta on puolestaan tullut suomalaisten elokuvien vakiokasvo, joka on esiintynyt niin Rare Exportsissa, Ikitiessä kuin Tatu ja Patussakin.

Miehen työ alkaa TV2:lla kello 21.00.