Mikä on vuoden 2021 odotetuin Marvel-elokuva? – Kaksi leffaa nousi ylitse muiden, kun 800 lukijaa kertoi suosikkinsa

28.06.2021 09:56 | Muropaketin toimitus

Kysyimme juhannusaattona Muropaketin lukijoilta, mitä Marvelin sarjakuvista ammentavaa supersankarielokuvaa odotetaan eniten loppuvuodelta. Vastauksia kertyi viikonlopun aikana yli 800 kappaletta, ja vastausvaihtoehdoista kaksi erottuivat joukosta selvästi.

Scarlett Johanssonin tähdittämä Black Widow ja Spider-Man: No Way Home ovat selvästi eniten odotetut Marvel-elokuvat Suomessa. Eikä ihme: Black Widow esiteltiin katsojille jo vuoden 2010 Iron Man 2:ssa. Voisi siis sanoa, että oma elokuva on pahasti myöhässä – etenkin kun sen julkaisu lykkääntyi vielä yli vuodella koronan takia. Spider-Man: No Way Home puolestaan jatkaa herkulliseen cliffhangeriin vuonna 2019 jääneen Spider-Man: Far From Homen tarinaa ja palauttaa valkokankaalle esimerkiksi Spider-Man 2:n (2004) Tohtori Mustekalan.

Vähiten odotuksia on ladattu syyskuussa ensi-iltansa saavalle Shang-Chille, jonka traileri julkaistiin juuri. Syynä on varmasti se, että hahmo on liki täysin tuntematon Suomessa. Sarjakuvarintamalla taistelulajimestari on päässyt kunnolla irti viimeksi 70-luvulla Kung Fu -lehden sivuilla.

Äänestystilanne näyttää tällä hetkellä tältä:

Äänestystulos

Oman äänensä voi käydä antamassa täällä:

Äänestys | Mitä loppuvuoden Marvel-elokuvaa odotat eniten? – Luvassa Venom 2, Black Widow, Spider-Man…