Miksi South Park ei v-ttuillut Donald Trumpille eilisessä koronajaksossa? Asia sai selityksen jo vuosi sitten

02.10.2020 17:41 | Muropaketin toimitus

South Parkin Pandemic Special esitettiin eilen Paramount Network -kanavalla. Tuttuun tapaan animaatiosarjassa piruiltiin joka suuntaan, mutta koronakuvion keskeinen hahmo eli Donald Trump säästyi pilkkakirveiltä.

South Parkin lasten entinen opettaja ja USA:n nykyinen presidentti, Mr. Garrison, on tietenkin Donald Trumpin vastine, mutta ”oikeaa” Donald Trumpia ei Pandemic Specialissa nähty.

”Komediaa voi tehdä muustakin kuin vitun Donald Trumpista. Maailma menee eteenpäin ja huumoria voi repiä vaikka mistä. Trump-komediaa löytyy ihan tarpeeksi muista sarjoista”, Souh Parkin yhdessä Matt Stonen kanssa luonut Trey Parker kertoi syyskuussa 2019 The Hollywood Reporterin pitkässä haastattelussa.

Toisin sanoen South Parkin tekijät ovat jo täysin kyllästyneitä USA:n juuri koronavirustartunnan saaneeseen presidenttiin.

Lisäksi on hyvä muistaa, että South Park on jo aikoinaan ehtinyt piruilla Donald Trumpille, välillä hyvinkin äärimmäisellä tavalla…

South Park Pandemic Special uusitaan Paramount Networkilla seuraavasti:

Lauantai 3.10.2020 kello 22.55
Sunnuntai 4.10.2020 kello 21.00

Muropaketin uusimmat