Uusimmat

Milloin Squid Gamen toinen kausi tulee Netflixiin? Sarjan luoja antoi karkean arvion ajankohdasta

19.05.2022 09:27 Muropaketin toimitus

Netlixin Squid Game -sarjan faneilla on edessä pitkä odotus.

Netflixin Squid Game -sarjan luoja Hwang Dong-hyuk kertoo Vanity Fairin jutussa, että hittisarjan kakkoskautta saadaan vielä odottaa.

Hwangilla on vasta noin kolmen sivun verran ideoita ylhäällä, joiden pohjalta hän alkaa työstää uusien jaksojen käsikirjoituksia. Eli tulevasta hänellä ei ole vielä paljonkaan kerrottavaa.

– Ihmisyys laitetaan taas testiin kisailun avulla. Yritän kysyä ja vastata siihen, että onko todellinen ihmisten välinen solidaarisuus mahdollista, Hwang sanoo.

Squid Gamen kakkoskauden jaksot nähdään siis aikaisintaan vasta ensi vuoden lopussa. Ensi-ilta on todennäköisesti kuitenkin vasta vuoden 2024 puolella.