Uusimmat

Vieläkö muistat elokuvan, jonka Renny Harlin teki Batman-tähden kanssa vuonna 2004? Vähälle huomiolle jopa Suomessa jääneen leffan voi katsoa nyt Viaplaysta

08.06.2020 07:57 Muropaketin toimitus

2000-luvun alku ei ollut Renny Harlinin uran huippuaikaa. Kohtalaisen hyvin menestyneiden The Long Kiss Goodnightin (1996) ja Deep Blue Sean (1999) jälkeen ohjaaja päätyi tekemään vähälle huomiolle jääneitä tusinaleffoja, joista hyvä esimerkki on vuoden 2004 Mindhunters.

Mindhunters on toimintatrilleri FBI:n murhaajaprofilointiin erikoistuneen yksikön kokelaista. Seitsemän alansa kovimman ekspertin ryhmä joutuu vastaamaan elämänsä vaarallisimpaan haasteeseen, kun yksi joukon jäsenistä vaikuttaisi olevan murhaaja.

Nimekkäimpiä näyttelijöitä Mindhuntersissa ovat LL Cool J, Jonny Lee Miller, Kathryn Morris, Patricia Velásquez, Clifton Collins Jr., Eion Bailey, Will Kemp, Christian Slater ja Batman Forever -tähti Val Kilmer.

Mindhunters jäi vähälle huomiolle, ja se näkyi myös elokuvan kaupallisessa menestyksessä. 27 miljoonalla dollarilla tehty jännäily keräsi maailmanlaajuisesti vain 21,1 miljoonan dollarin lipunmyynnin. Edes Renny Harlinin kotikentällä ei Mindhuntersista sytytty: Suomessa katsojia kertyi vain reilut 20 000.

Vaikka Mindhunters sai ihan kohtalaisen hyviä arvioita verrattuna esimerkiksi vuoden 2001 Driverniin, elokuva on varmasti jäänyt monelta väliin. Nyt sen voi ottaa haltuun esimerkiksi Viaplayn elokuvakirjastosta, jonne Mindhunters lisättiin tänä aamuna.