Uusimmat

Missä ovat kaikki naiset uudesta Tomb Raider -elokuvasta? Asiaa on hämmästellyt jopa Lara Croftin näyttelijä

07.03.2018 09:00 Muropaketin toimitus

Uusi Tomb Raider -elokuva saa ensi-iltansa Suomessa perjantaina 16. maaliskuuta.

Wikipedia listaa Tomb Raider -videopelisarjaan pohjautuvan uutuuselokuvan keskeisiksi näyttelijöiksi Alicia Vikanderin, Dominic Westin, Walton Gogginsin, Daniel Wun ja Kristin Scott Thomasin.

Mukana on siis vain pari naisnäyttelijää.

Tilanne ei ole mitenkään ennenkuulumaton ison budjetin Hollywood-elokuvassa – ja ainakin sukupuolijakauma on parempi kuin vaikkapa Rare Exportsissa – mutta silti Tomb Raiderin naiskato on kiinnittänyt eri medioiden huomion.

Lara Croftia esittävä Alicia Vikander on myöntänyt, että tilanne kummastuttaa myös häntä.

”Sain työskennellä Kristin Scott Thomasin kanssa, ja hän on ainutlaatuinen näyttelijä, mutta joo, olen samaa mieltä siinä että elokuvassa on vähän naisia. Olin eräällä saarella kuvauksissa ja mietin, että täällä ei ole kyllä tarpeeksi naisia. Juoksentelin sitten pitkin poikin etsien heitä!”, Vikander totesi BBC:n The One Show -ohjelmassa Cinema Blendin mukaan.

Alicia Vikanderin ja Kristin Scott Thomasin lisäksi Tomb Raiderissa on pari naishahmoa, joskin vain pienessä roolissa. Emily Carey esittää 14-vuotiasta teini-Laraa, ja Hannah John-Kamen Laran Sophie-bestistä.