Uusimmat

Mistä Suomen suoratoistopalvelusta löytyy eniten parhaita elokuvia? Nyt on tämäkin asia selvitetty – yksi palvelu nousi selvästi yli muiden

29.03.2021 12:27 Muropaketin toimitus

Jos on kiinnostunut katsomaan vain parhaan elokuvan Oscarin voittaneita leffoja, on yksi palvelu selvästi ylitse muiden Suomen suoratoistomarkkinoilla.

Vertaaliittymiä.fi-sivusto on käynyt läpi kaikki 92 parhaan elokuvan Oscarin voittajaa vuosilta 1927–2019 ja selvittänyt, missä suoratoistopalvelussa on eniten voittajia. Jos laskuissa huomioidaan myös ne elokuvat, jotka on mahdollista joko vuokrata tai ostaa omaksi, voittaja on ylivoimainen: Elisa Viihde Viaplay. Muussa tapauksessa HBO Nordic kirii maaliin ensimmäisenä yhden elokuvan erolla Elisa Viihde Viaplayhin.

Sivustolla kerrotaan:

”Yle Areenassa parhaan elokuvan Oscarin voittajia on katsottavissa yksi, sekä Amazon Prime Videossa että Disney+:ssa kaksi, C Moressa neljä, Netflixissä kuusi, Viaplayssa kahdeksan ja HBO Nordicissa yhdeksän. Yhteensä voittajia on katsottavissa 27 nimikettä, mikä vastaa 29 prosenttia kaikista parhaan elokuvan Oscarin voittaneista nimikkeistä. Saatavuus painottuu erityisesti 1990-luvulta lähtien julkaistuihin elokuviin: 18 elokuvaa on julkaistu vuoden 1990 jälkeen, kun taas vain yhdeksän on julkaistu ennen vuotta 1990. Ennen vuotta 1960 ilmestyneitä elokuvia suoratoistopalveluiden valikoimissa on vain yksi – jos Viaplayn tarjoamaa mahdollisuutta joko vuokrata tai ostaa elokuva omaksi ei huomioida.”

Jos vuokraaminen tai omaksi ostaminen huomioidaan, Viaplayn kautta on saatavilla peräti 44 elokuvaa – eli lähes puolet kaikista parhaan elokuvan Oscarin voittajista.

Aiheesta voi lukea lisää täältä:

MISSÄ SUORATOISTOPALVELUSSA ON ENITEN PARHAAN ELOKUVAN OSCARIN VOITTAJIA?

Oscar-gaala järjestetään tänä vuonna tavallista myöhemmin, vasta huhtikuun 26. päivä Suomen aikaa.