Uusimmat

Miten sujuu Duudsonit-tähti Jukka Hildéniltä näytteleminen? Asia selviää lauantaina, mutta varoitus: ”Tämä ei sovi herkkävatsaisille”

10.12.2018 16:00 Muropaketin toimitus

Jukka Hildén tunnetaan useista televisiosarjoista, mutta elokuvien puolella ”Duudsoni” vasta aloittelee uraansa.

Tammikuussa ensi-iltansa saavassa Iron Sky The Coming Racessa Jukka Hildén esittää ”Vril Popea”, mutta jo ennen Timo Vuorensolan ohjaaman tieteiskomedian ensi-iltaa Hildénin näyttelijätaitoihin voi tutustua lyhytelokuvan verran.

Lauantaina 15. joulukuuta Helsingin WHS Teatteri Unionissa järjestettävien Night Visions -erikoisnäytösten ohjelmisto täydentyy vielä Conductor-lyhytelokuvalla, jossa Jukka Hildén esittää yhtä hahmoista. Ohjauksesta vastaa suomalaistaustainen Alex Noyer.

Night Visions kuvailee Conductoria seuraavasti:

Muun muassa syntetisaattoridokumentin 808 (2014) tuottajana aiemmin meritoitunut Noyer on tuottanyt Conductorin yhdessä Hannu Aukian kanssa. Aukia on ollut aiemmin mukana muun muassa Dome Karukosken Tom of Finlandin sekä Aleksi Salmenperän Tyhjiö-elokuvan tuotannoissa. Musiikin on yhdessä tuottaja Aukian kanssa säveltänyt nykyään Los Angelesissa asuva virtuoosi Jaakko Manninen, joka tunnetaan parhaiten Beats and Styles -yhtyeen laulajana ja kitaristina. Äänitöistä vastaa huikean uran Hollywoodissa luonut Jussi Tegelman, joka on tehnyt aiemmin yhteistyötä muun muassa Sam Raimin ja Zack Snyderin kaltaisten supertähtiohjaajien kanssa.”

Ja sitten vielä varoitus herkimmille katsojille:

”Hildénin yllätysrooli on siinä määrin shokeeraava, että lopputulosta ei voi suositella alaikäisille tai herkkävatsaisille.”

Seitsemänminuuttinen Conductor esitetään lauantaina kello 19.15 marraskuun 2018 Night Visions -festivaalin yleisöpalkinnon voittajaelokuva Upgraden (Australia, 2018) alkukuvana.

Muropaketin uusimmat