Uusimmat

Muistatko vielä, minkä toimintaleffan Bruce Willis teki 1996? – Ei tätä megafloppia muista moni muukaan, mutta tänään sen voi katsoa tv:stä

18.05.2021 08:02 Muropaketin toimitus

Vuonna 1996 valmistunut Last Man Standing oli Bruce Willisin turhimpia elokuvia 1990-luvulla. Monelta jo unohtunut ja lippuluukuilla aikoinaan flopannut toimintapätkä nähdään tänään Suomen televisiossa.

Kieltolain aikaan sijoittuvassa toimintaelokuvassa ajelehtiva revolverisankari löytää itsensä keskeltä keskeltä jengisotaa Texasin takamailla.

Last Man Standingin ohjasi ja käsikirjoitti Walter Hill, ja Bruce Willisin lisäksi elokuvaa tähdittivät Christopher Walken, Alexandra Powers ja David Patrick Kelly.

67 miljoonan dollarin budjetilla tehty Last Man Standing keräsi vain reilun 47 miljoonan dollarin lipunmyynnin. Suomessa elokuvan kävi katsomassa vain reilut 12 000 ihmistä.

Illan elokuva alkaa Subilla kello 21.00.