Uusimmat

Näkökulma: Ehkä ei olekaan paha asia, että Blade Runner 2049 floppasi

27.02.2018 13:15 Muropaketin toimitus

Blade Runner 2049:n tekeminen maksoi 150 miljoonaa dollaria – ja markkinointikustannukset päälle. Elokuvateattereissa lipunmyynti jäi kuitenkin alle 260 miljoonaan dollariin. Scifi-klassikon jatko-osa siis floppasi pahemman kerran. Ehkä se ei kuitenkaan ole huono asia?

Fanit ovat harmitelleet Denis Villeneuven ohjaaman Blade Runner 2:n kehnoa tulosta, mutta ehkä syytä murheeseen ei oikeasti ole. Näin uskoo ainakin Fortress of Solitude -sivuston Rick Austin, joka on kirjoittanut artikkelin siitä, miksi elokuvan floppaaminen ei ollut lainkaan niin huono asia kuin moni olettaa.

Austinin kantava idea on, että Blade Runner 2049 tullaan löytämään edeltäjänsä tavoin vasta elokuvateatterikierroksensa jälkeen. Suuri yleisö ei osannut arvostaa kumpaakaan elokuvaa vielä ensi-illan aikoihin, mutta vuosien saatossa Blade Runnerista kasvoi klassikko ja kulttisuosion kohde. Austin povaa samaa myös Blade Runner 2049:lle.

Ja kaikista tärkeintä on se, että Blade Runner 2049 on nyt ylipäänsä tehty – ja että se totta tosiaan on hyvä. Rick Austinin mukaan on turha arvottaa Blade Runner -elokuvia vain kaupallisesta näkökulmasta. Blade Runner 2049 on onnistuminen, ei vaan dollareissa mitattuna.

Kirjoituksessaan Rick Austin ei pääse ajatusketjussaan kovin syvälle, mutta ihan pätevä keskustelunavaus hänen artikkelinsa on. Voit lukea sen täältä:

WHY BLADE RUNNER 2049’S BOX OFFICE FAILURE ISN’T A BAD THING