Natalie Portman johdattaa mysteerien täyttämälle tutkimusmatkalle Annihilationin trailerissa

28.09.2017 22:00 Muropaketin toimitus

Paramount Pictures ja Skydance ovat julkaisseet ensimmäisen trailerin Annihilation-mysteerielokuvasta.

Annihilationin on ohjannut Alex Garland, jonka edellinen elokuva Ex Machina on kerännyt kovasti ylistystä kriitikoilta ja yleisöltä.

Futuristisella goottikauhulla varusteltu Annihilation perustuu Jeff VanderMeerin Southern Reach-trilogiaan. Vuonna 2014 julkaistun kirjan tarina sijoittuu Area X:ään, muusta mantereesta pois suljettuun paikkaan, jossa luonto on ottanut vallan sen mikä aiemmin kuului ihmisille. Alueelle lähetetty tutkimusryhmä kuvaili aluetta paratiisimaiseksi. Toinen tutkimusryhmä teki itsemurhan ja kolmannen jäsenet kuolivat keskenäisessä ammuskelussa. Yhdestoista ryhmä palasi sivistyksen pariin kuin varjoina entisestään ja jokainen heistä kuoli muutaman kuukauden sisään syöpään.

Annihilation-elokuvaa tähdittää Natalie Portman, jonka neljän naisen tutkimusryhmä on kahdestoista alueelle lähetetty. Elokuvassa nähdään Portmanin lisäksi Jennifer Jason Leigh, Gina Rodriguez, Tessa Thompson, Tuva Novotny sekä Oscar Isaac. Sen ensi-ilta on ensi vuoden helmikuun 23. päivä.

Paramount Pictures ja tuottaja Scott Rudin (joka tuotti Ex Machinan) hankkivat oikeudet koko kirjatrilogiaan. Annihilation-kirjan jatko-osa on Authority ja trilogian päättää Acceptance.

Ohjaaja Garland on aiemmin sanonut, että kyseessä on täysin itsenäinen elokuva, eikä kirjasarjan ensimmäisen osan filmatisointi.