Uusimmat

Näyttelijä Benedict Cumberbatch katuu vuoden 2016 floppikomedian tekemistä: ”Se meni kyllä metsään”

31.01.2022 06:33 Muropaketin toimitus

Zoolander 2 sai ensi-iltansa 12.2.2016 ja jäi pahasti samana päivänä julkaistun ensimmäisen Deadpoolin jalkoihin. Elokuva ei ole kerännyt kamalasti katsojia tai kehuja jälkikäteenkään, vaikka alkuperäinen Zoolander tietynlainen kulttielokuva onkin.

Nyt monelta varmasti jo kokonaan unohtunut Zoolander 2 on palannut otsikoihin, kun elokuvassa sivuosaa esittänyt Benedict Cumberbatch on ilmoittanut katuvansa sen tekemistä.

Paremmin Sherlock Holmesina ja Dr. Strangena tunnettu Benedict Cumberbatch ei omien sanojensa mukaan enää esittäisi muunsukupuolista All-hahmoa.

”Roolista oli monenlaisia näkemyksiä, mikä on nykyään ihan ymmärrettävää. Uskon että nykyisellä aikakaudella roolihahmoani ei esittäisi kukaan muu kuin transtaustainen näyttelijä. Mutta aikoinaan en ajatellut asiaa siitä kulmasta, ja kyse oli enemmän kahdesta dinosauruksesta, kahdesta heteronormatiivisesta kliseestä, jotka eivät ymmärtäneet tätä uutta monimuotoisempaa maailmaa. Homma meni kyllä vähän metsään, mutta oli ihanaa tavata sinut lyhyesti kuvauksissa ja tehdä töitä Benin [Stiller] ja Owenin [Wilson] kanssa”, Cumberbatch totesi Penélope Cruzille Variety-lehden Actors on Actors -haastattelussa.

Näyttelijöiden välisen juttutuokion voi katsoa kokonaisuudessaan alta.

Muunsukupuolisuudesta voi lukea lisää esimerkiksi Setan sivuilta.

Niin ja jos joku nyt Zoolander 2:n haluaa jostain syystä välttämättä katsoa, löytyy elokuva edeltäjänsä tavoin C Moresta.