Uusimmat

Näyttelijä Jeff Bridges paljasti lähes kuolleensa koronaan: “Olin jo valmis lähtemään”

27.05.2022 12:58 Muropaketin toimitus

Syöpää sairastanut Jeff Bridges sai keväällä 2021 myös koronan.

Näyttelijä Jeff Bridgesin viime vuodet ovat olleet rankkoja terveyden suhteen. Syksyllä 2020 hän kertoi sairastuneensa syöpään, johon hän aloitti saman tien kemoterapian.

Kemoterapia tepsi Bridgesin lymfoomaan, mutta tammikuussa 2021 hän sairastui koronaan. Peoplen haastattelussa Bridges kertoo tilanteen olleen vakava.

“Minulla ei ollut vastustuskykyä. Sitähän kemo tekee – purkaa koko immuunipuolustuksesi. Minulla ei ollut mitään, millä taistella koronaa vastaan. Syöpäni ei tuntunut miltään COVIDiin verrattuna”, Bridges selittää.

Hän vietti sairaalassa viisi kuukautta, eikä pystynyt edes kääntymään sängyssä ilman apua.

“Olin aika lähellä kuolemaa. Lääkärit sanoivat minulle, että pitää jaksaa taistella, että en taistele tarpeeksi. Olin luovuttanut. Valmis lähtemään”, hän kertoo.

Bridges kuitenkin selvisi ja on jo palannut takaisin töihin. Hän näyttelee pääosaa kesäkuussa alkavassa rikossarjassa The Old Man.