Uusimmat

Netflix-sarjan uusissa jaksoissa oli liian vähän seksiä, ja nyt faneja harmittaa – ”Halusimme mukaan vain parhaat kohtaukset”

11.04.2022 08:12 Muropaketin toimitus

Netflixin historiallisen ihmissuhdedraama Bridgertonin toinen kausi on muodostunut edeltäjänsä tavoin hitiksi, mutta yksi asia uusissa jaksoissa katsojia hiertää: miksi tarjolla ei ole enempää seksiä?

Bridgertonin toisen kauden seksikohtausten vähäinen määrä on saanut aikaan jonkin verran marmatusta somessa. Esimerkiksi tämän tweetin kirjoittaja ei ole kummastelunsa kanssa suinkaan yksin:

Petipuuhat tuntuvat olevan Bridgertonin faneille tärkeä asia, sillä nyt Glamour on tehnyt aiheesta perusteellisen haastattelun sarjan intimacy coordinator Lizzy Talbotin kanssa.

Haastattelussaan Talbot toteaa, että seksikohtauksia olisi voinut totta vie olla Bridgertonin toisella kaudella enemmänkin:

”Kuten ensimmäiselläkin kaudella, kuvasimme nyt enemmän kohtauksia kuin käytimme. Teemme niin, jotta voimme valita, mitä otamme sarjaan mukaan. Se on mielestäni erittäin tärkeää. Tiedän että yleisö on ollut turhautunut, kun mukana ei ollut nyt enempää seksikohtauksia, mutta toisaalta haluamme tarjota vain ehdottomasti parasta. Sarjasta jäi pois paljon kuvattuja kohtauksia – mutta sellaistahan se tällä alalla on. Olemme kuitenkin erittäin ylpeitä niistä seksikohtauksista, jotka otettiin mukaan”.

Seksikohtausten vähäinen määrä ei ole vähentänyt Bridgertonin suosiota: maaliskuun 25. päivä julkaistu toinen kausi on vielä kahden viikon jälkeenkin Netflixin TOP 10 -listan kärjessä.

Joulukuussa 2020 alkanut Bridgerton pohjautuu Julia Quinnin romaaneihin, ja sen on luonut Chris Van Dusen. Pääosia esittävät Adjoa Andoh, Lorraine Ashbourne, Jonathan Bailey, Ruby Barker, Sabrina Bartlett, Harriet Cains, Bessie Carter, Nicola Coughlan ja Phoebe Dynevor.