Netflixiin tulee elokuva, joka oli ehkä vuoden 2018 pahin pettymys – ”Ihan paska”, kuittasi kriitikko
Ohjaaja-käsikirjoittaja Shane Blackin The Predatorilta odotettiin paljon vuonna 2019. Elokuva kuitenkin reputti pahemman kerran, eikä maittanut edes suurimmille Predator-faneille.
Eipä ole The Predatoria paljoa kehuttu: Rotten Tomatoesissa elokuvan tuoreusasteet ovat vain 34 ja 32 prosenttia. Aika yllättäen kriitikot ovat siis pitäneet elokuvasta nimellisesti enemmän kuin niin sanotut taviskatsojat.
IMDb:ssa The Predatorin arvosanojen keskiarvo on 5,3/10.
Muropaketin arviossakaan ei paljoa kehuja lohjennut:
”Merkittävin The Predatoria koskeva kysymys kuuluu tietenkin: oliko elokuva nyt sitten niin paska? No, kyllä se oli. Elokuvasta löytyy hyviäkin juttuja, mutta ne hautautuvat huonojen ja pahasti puolitiehen jääneiden juttujen alle. The Predator onnistuu kyllä olemaan piirun verran parempi kuin VMP-elokuvat AVP: Alien vs. Predator (2004) ja AVPR: Aliens vs Predator – Requiem (2007). Se on kuitenkin vähän samanlainen kehu kuin sanoisi virtsan maistuvan paremmalta kuin urea.”
Arvostelu | The Predator on vuoden pahimpia pettymyksiä ja Shane Blackin huonoin elokuva
The Predatorin juonikuvaus kuuluu seuraavasti:
”Avaruuden äärilaidoilta on lähestymässä ennennäkemätön uhka, joka saavuttaa pikkukaupunkien kadut. Nyt maailmankaikkeuden vaarallisimmat oliot ovat vahvempia, älykkäämpiä ja uhkaavampia kuin koskaan aiemmin, sillä ne ovat onnistuneet parantamaan genetiikkaansa muiden lajien DNA:lla. Nuori poika aiheuttaa vahingossa heidän paluunsa Maahan, minkä jälkeen ihmiskunnan tuhoutumisen voivat estää vain joukko mielenterveysongelmista kärsiviä ex-sotilaita sekä tyytymätön tiedeopettajatar.”
The Predator lisätään Netflixin valikoimaan tiistaina 8. lokakuuta. Siihen asti elokuva on katsottavissa vain Disney+:sta – tai vaihtoehtoisesti myynti- ja vuokraversioina. The Predatorin jälkeen avaruuden saalistaja on nähty vuoden 2022 Prey-elokuvassa, joka oli selvästi edeltäjiään parempi esitys. Disney+:n lisäksi Prey löytyy myös Max-palvelusta, jonne se hiljattain lisättiin.