Uusimmat

Netflixin ehkä haukutuimman elokuvan ohjaaja puolustautui: ”Siitä ei tullut sellaista kuin piti”

Amy Adams elokuvassa Woman in the Window (2021)

18.03.2022 09:02 Muropaketin toimitus

Keväällä 2021 Netflixissä julkaistu The Woman in the Window eli Nainen ikkunassa oli karmean huono elokuva, joka sai kuulla katsojilta ja arvioissa kunniansa mennen tullen.

Esimerkiksi Muropaketissa Netflixin flopista todettiin näin:

Jopa Amy Adams ja Gary Oldman mokaavat Netflixin uutuuselokuvassa – The Woman in the Window on köyhä Hitchcock-kopio

Nyt ohjaaja Joe Wright on kommentoinut asiaa ja todennut, ettei hänkään lopputulokseen ollut tyytyväinen. A.J. Finnin romaanin filmatisoinnissa meni jotain pahasti pieleen:

”Se oli pitkäksi venynyt ja turhauttava kokemus. Elokuva joka julkaistiin ei ollut se sama elokuva, jota aloin alun perin tekemään. Monia juttuja vesitettiin. Alkuperäisessä konseptissani elokuva oli paljon brutaalimpi. Sekä esteettisesti […] että Amy Adamsin Annan kuvauksessa. Hahmo oli paljon enemmän hajalla ja monin tavoin kurjempi alussa”, Wright selitti Vulturelle.

The Woman in the Window löytyy edelleen Netflixistä, mutta sen katsomista emme tietenkään voi suositella. Joe Wrightin elokuvista kannattaa katsoa ennemin vaikka Sovitus (2007) tai Synkin hetki (2017), jotka kertovat ohjaajan kyvyistä paremmin.