Uusimmat

Netflixin hittielokuvan hahmo muistuttaa Elon Muskia – “Se on kamala onnettomuus”, tuskailee ohjaaja

02.01.2023 14:40 Muropaketin toimitus

Netflixissä joulun alla julkaistussa Glass Onion -elokuvassa on mukana hahmo, jonka edesottamuksia seuratessa ei voi olla miettimättä Elon Muskia.

”Nyt ollaan kartanon sijaan paratiisisaarella ystävysten kesken. Paikan omistaa eksentrinen miljardööri Miles Bron (Edward Norton), joka on sattumalta vielä kuvaushetkeäkin ajankohtaisempi parodiaversio Elon Muskista. Täystollo massimies kutsuu vanhat kaverinsa saarelleen pelaamaan murhamysteeripeliä.”

Näin todettiin Muropaketin Glass Onion: A Knives Out Mystery -arvostelussa, ja Muskin nimi on putkahdellut esiin myös monessa muussa arviossa ja artikkelissa.

Glass Onionin ohjaaja Rian Johnson ei ole ollut asiasta mielissään. Toki tarkoituksena oli repiä huumoria teknologiamiljonääreistä, mutta ei Glass Onionin ideana koskaan ollut ottaa nimenomaan Muskia kohteeksi tai ratsastaa viime kuukausina velloneiden Twitter-kohujen aallonharjalla.

”Ystäväni totesi että Glass Onion tuntuu ihan siltä kuin se olisi kirjoitettu tänä iltapäivänä. Sellainen on kuitenkin vain kamala, kamala onnettomuus”, Johnson totesi Wiredille. Todellisuudessa ohjaaja kirjoitti elokuvansa jo koronapandemian alkuaikoina, kauan ennen Muskin Twitter-kauppoja ja jatkuvaa esiintymistä kohuotsikoissa.