Uusimmat

Netflixin salassa tekemä mystinen scifi-sarja tulee tarjolle perjantaina

13.12.2016 18:02 Muropaketin toimitus

The OA -sarjasta julkaistiin ensimmäinen traileri vain kolme päivää ennen ensi-iltaa.

Netflixin The OA -scifimysteeristä ei ole kerrottu julkisuuteen aiemmin juuri mitään, sillä edes striimauspalvelun pressisivuilta ei ole löytynyt mitään infoa sarjasta. Nyt perjantaina 16. joulukuuta tarjolle tulevasta The OA:sta on vihdoinkin julkaistu ensimmäinen traileri.

Sarjasta vastaavat Sound of My Voice ja The East -elokuvat tehneet Brit Marling ja Zal Batmanglij. Marling käsikirjoitti ja näytteli myös pääosan vuoden 2011 hienossa scifi-draamassa Toinen maailma. Kahdeksasta tunnin mittaisesta jaksosta koostuva The OA kertoo vuosikausia kadoksissa olleesta Prairie-nimisestä naisesta, joka kotiin palatessaan on saanut näkönsä takaisin.

Lisää salaperäistä infoa löytyy The OA:n Instagram-sivuilta.

Sarjassa näyttelevät myös muun muassa Emory Cohen, Scott Wilson, Phyllis Smith, Jason Isaacs, Alice Krige, Patrick Gibson ja Brendan Meyer.

the-oa-poster-700x1036

Muropaketin uusimmat