Uusimmat

Netflixin suositulla The Witcher -sarjalla oli uskomaton vaikutus myös pelien myyntiin

18.02.2020 10:40 Muropaketin toimitus

Henry Cavillin tähdittämä The Witcher onnistui moninkertaistamaan myös pelimyynnin.

The Witcher -sarja perustuu virallisesti Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjoihin, eikä niiden pohjalta tehtyihin peleihin. Siitä huolimatta tv-sarja näyttäisi vaikuttaneen merkittävästi juuri CD Projekt Redin kehittämien toimintaroolipelien myyntiin.

VG24/7 kertoo nimitäin, että The Witcher 3: Wild Huntin fyysisten kappaleiden myynti nousi joulukuussa 554 prosenttia. Tieto on peräisin analytiikkayhtiö NPD Groupin raportista ja koskee vain Yhdysvaltoja, mutta vastaavan ilmiön voidaan olettaa tapahtuneen muuallakin ja koskevan myös pelin digitaalista myyntiä.

The Witcher 3 ilmestyi jo vuonna 2015, joten Netflix-sarjan ohella muuta syytä pelin äkilliselle nousulle tuskin löytyy. Syksyllä hittipeli tosin kääntyi myös Nintendo Switchille, mutta nousu on NPD Groupin mukaan huomattava, vaikka Switch-versio jätettäisiin pois laskuista.

The Witcher 3 on saatavilla PC:lle, Switchille, PS4:lle ja Xbox Onelle. Sarjan ensimmäinen peli on yhä saatavilla vain PC:lle, ja The Witcher 2 jäi sekin edelliselle konsolisukupolvelle. Jälkimmäinen tosin toimii Xbox Onella takaperin yhteensopivuuden kautta.

Muropaketin uusimmat