Uusimmat

Netflixissä ensi-iltansa saaneen Knives Out -jatko-osan koko nimi ottaa ohjaaja Rian Johnsonia päähän

29.12.2022 10:29 Muropaketin toimitus

Glass Onion: A Knives Out Mystery on nyt katsottavissa Netflixissä.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson kertoo The Atlanticin jutussa, että Knives Out -jatko-osan koko nimi Glass Onion: A Knives Out Mystery ärsyttää häntä. Johnson olisi halunnut julkaista leffan nimellä Glass Onion.

”Tein kaikkeni, jotta elokuvat seisovat omillaan. Rehellisesti sanottuna minua kyrpii, että nimessä seisoo ”A Knives Out Mystery”. ”

Johnson sanoo tietysti ymmärtävänsä miksi Netflixin massimiehet tahtoivat tehdä mahdollimman selväksi, että kyseessä on Knives Out -jatko-osa. Hän kuitenkin mieltää leffat ikään kuin kirjasarjaksi Agatha Christien murhamysteerien tyyliin.

Johnsonin diili Netflixin kanssa kattaa myös kolmannen elokuvan, jonka työnimi on tällä hetkellä A Knives Out Mystery 3. Sen ensi-illasta ei ole vielä tietoa.

Viime perjantaina Netflixissä ensi-iltansa saanut Glass Onion: A Knives Out Mystery todettiin Muropaketin arvostelussa kahden ja puolen tähden arvoiseksi viihdepläjäykseksi:

”Lontoon elokuvajuhlilla syyskuussa maailmanensi-iltansa saanut jatko-osa Glass Onion: A Knives Out Mystery on myös toimivaa kertakäyttöviihdettä, mutta huomattavasti keskinkertaisempi tapaus kuin ensimmäisen elokuva. Jopa edeltäjäänsä pidempi Glass Onion yrittää olla kaikin tavoin vielä kahjompi ja massiivisempi, turboahdettu mysteerikikkailu, joka uhkaa tukehtua omaan nokkeluuteensa..

..Glass Onion kompastuu yliyrittämiseen ja rehelliseen tyhmään käsikirjoitukseen, joka yrittää oikeuttaa hölmöytensä selittäen tyhmyyden olevan osa tarinaa. Kässäri muistuttaa opiskelematta kirjoitettuja tenttivastauksia – täynnä metatason liirumlaarumia tenttikirjan mieleen jääneistä otsikoista, jonka toivoo kuulostavan fiksulta. Sisältöä melkein kahden ja puolen tunnin elokuvassa on lopulta kovin vähän.”

Arvostelu | Netflixissä ensi-iltansa saanut Glass Onion on harmillisen keskinkertainen jatko-osa Knives Out -elokuvalle