Netflixissä julkaistaan tänään huippuelokuva, joka saapui Suomen elokuvateattereihin vasta viikko sitten

06.12.2019 08:12 | Muropaketin toimitus

Frances Ha -ohjaaja Noah Baumbachin kovasti kehuja niittänyt uutuuselokuva julkaistaan tänään Netflixissä.

Tänä aamuna Netflixin valikoimaan saapuva Marriage Story on nimensä mukaisesti ”ytimekäs ja myötätuntoinen kuvaus murenevasta avioliitosta ja perheestä, joka pitää yhtä.”

Elokuvan pääosissa nähdään Scarlett Johansson, Adam Driver, Laura Dern, Alan Alda ja Ray Liotta.

Suomen elokuvateattereihin viime viikolla eli perjantaina 29.12.2019 saapuneelle Marriage Storylle on etukäteen povattu useampaakin Oscar-ehdokkuutta ja -pystiä.

Alkuvuodesta sitten nähdään, miten Noah Baumbachin teokselle käy.

Mikäli Marriage Storyn haluaa nähdä valkokankaalta Netflixin sijaan, on hyvä tietää ettei elokuvaa löydy lainkaan Finnkinon teattereista. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Marriage Storya esittävät mm. Kino Engel ja Kino Tapiola.