Uusimmat

Netflixistä tuttu hittisarja loppui vasta, mutta nyt puhutaan jo elokuvaversiosta – “Voisin tehdä sen, jos löytyy sopiva tarina kerrottavaksi”

Kuva: © Netflix

14.06.2022 09:26 Muropaketin toimitus

Peaky Blinders -sarjan tarina jatkuu elokuvassa.

Cillian Murphy kertoo Deadlinen haastattelussa olevansa valmis palaamaan Tommy Shelbyn rooliin tulevassa Peaky Blinders -elokuvassa, joka jatkaa sarjan tarinaa.

Peaky Blinders -sarjan kuudes ja viimeinen kausi lisättiin Netflixiin viimeinkin viime viikon perjantaina 10. kesäkuuta. Iso-Britanniassa BBC esitti sen jo aiemmin keväällä. Sarjan luoja Steven Knight vahvisti jo aiemmin, että sarjan tarina jatkuu elokuvassa.

– Olen innostunut tekemään elokuvan ja lukemaan sen käsikirjoituksen. Mutta luulen, että meidän kaikkien on nyt hyvä pitää ensin pieni tauko, Murphy sanoo.

– Steven on mielipuolisen kiireinen, mutta tiedän Peakyn käsikirjoittamisen olevan hänen lempipuuhaansa. Eli kunhan aika on oikea ja sopiva tarina löytyy, niin minä olen mukana, Murphy jatkaa.

Steven Knight sanoi jo maaliskuun loppupuolella tietävänsä tarkalleen mitä leffassa tapahtuu ja minkä tarinan hän haluaa kertoa. Knight lupaili tulossa olevan yksityiskohtaisen kertomuksen, joka perustuu tositapahtumaan toisen maailmansodan ajoilta, joka vedetään Peaky-filtterin läpi.

Muropaketin uusimmat