Uusimmat

Nicolas Cagen ja Tim Burtonin Teräsmies-elokuva jäi tekemättä, mutta se ei näyttelijää haittaa

12.09.2017 17:18 Muropaketin toimitus

Nicolas Cagen ja Tim Burtonin kaavailema Teräsmies-leffa sai 90-luvulla kirvestä kalloon. Näyttelijän mielestä on kuitenkin yhdentekevää, että elokuva jäi lopulta tekemättä, sillä nyt se elää ikuisesti.

1990-luvulla oli erittäin todennäköistä, että Nicolas Cagesta tulisi Teräsmies Tim Burtonin ohjaamaan elokuvaan. Molemmat käyttivät vuosia elämästään tähän paljon puhuttuun projektiin, jonka kohtaloa kuvataan seikkaperäisesti dokumenttielokuvassa The Death of Superman Lives: What Happened? (2015).

Vaikka elokuvaa ei valitettavasti ikinä tehty, on se Nicolas Cagen mielestä lähes yhdentekevää.

”Sanoisin, että se tekemättä jäänyt, ihmisten mielikuvituksessa elävä leffa on väkevämpi kuin yksikään tehty Teräsmies-elokuva. Minun ei tarvinnut edes tehdä sitä elokuvaa ja pystymme silti näkemään mielessämme millainen se on”, kertoi Cage Toronton kansainvälisellä elokuvafestivaalilla medialle.

Dokumenttielokuva ja sen aihe puhuttavat yhä ihmisiä ja miksipäs ei puhuttaisi: Nic Cage Teräsmiehenä on ajatuksena ja kuvana vähintään yhtä kiehtova ja kutkuttava kuin Bruce Campbell Elviksenä.

Nicolas Cage kertoo, että luotto Burtonin visioon oli kova.

”Olisin todella kovasti halunnut nähdä miltä elokuvamme olisi lopulta näyttänyt. Mutta samaan aikaan koen, että saavutimme jotain, sillä nyt elokuva elää syvemmin kuin valmis projekti”, tuumaili Cage vuonna 2015.