Uusimmat

Night Visions -festivaali paljasti ensimmäiset elokuvansa – Vieraaksi saapuu Painajainen Elm Streetillä -ohjaaja

16.10.2019 11:47 Muropaketin toimitus

Marraskuun Night Visions –festivaalin ensimmäiset herkut ja ensimmäinen vieras on paljastettu.

Night Visions Maximum Halloween 3019 järjestetään Helsingissä 20.-24. marraskuuta. Neljän päivän ja yhden kokonaisen yön aikana esitetään yli 40 pitkää elokuvaa ja joukko lyhytelokuvia neljästä eri maanosasta.

Ohjelmisto levittäytyy lähes 70 näytöksen voimin Helsingin Kinopalatsin kolmelle valkokankaalle.

Ja mitä on luvassa?

Night Visionsin uunituore tiedote paljastaa ensimmäiset herkut festivaalin ohjelmistosta:

”Kohutuimpiin kaappauksiin lukeutuu Václav Marhoulin ohjaus The Painted Bird (Tsekki/Slovakia/Ukraina 2019), joka kohosi yhdeksi kuumimmista puheenaiheista syyskauden kansainvälisesti tärkeimmillä elokuvafestivaaleilla Venetsiassa ja Torontossa. Jerzy Kosinskin Kirjava lintu -romaanin filmatisointi on ravisteleva draama pikkupojan vaelluksesta toisen maailmansodan runtelemassa Euroopassa. Keskeisissä rooleissa nähdään Harvey Keitel, Stellan Skarsgård, Barry Pepper ja Udo Kier.

Ohjelmistoon jo nyt vahvistuneisiin avainelokuviin lukeutuvat niin ikään Toronton festivaalin puheenaiheiden joukkoon kohonnut Rian Johnsonin (Looper, Star Wars: The Last Jedi) supertähtivetoinen murhamysteeri Veitset esiin (Knives Out, USA 2019), Elijah Woodin pääosittama hirtehinen trilleri Come to Daddy (Kanada/Uusi-Seelanti 2019, ohj. Ant Timpson) sekä Cannesin festivaalin Directors’ Fortnight -sarjassa hätkähdyttänyt, yakuza-gangstereiden maailmaan porautuva Takashi Miiken ohjaus First Love (Japani 2019).

Kutkuttavasti nyrjähtänyttä amerikkalaisnäkökulmaa edustaa Riley Stearnsin sysimusta draamakomedia The Art of Self-Defense (USA 2019), jonka pääosissa loistavat Jesse Eisenberg ja Imogen Poots. Uuden scifi-elokuvan terävimpään kärkeen lukeutuu Seth Ickerman -ohjaajakaksikon pyörryttävä visio Blood Machines (Ranska 2019), jonka musiikkiraidasta vastaa synthwave-sensaatio Carpenter Brut.

Festivaalin poikkeuksellisen väkeväksi kasvaneen dokumenttielokuvien sarjan lippulaivoihin lukeutuu uunituore Fulci for Fake (Italia/Britannia 2019). Venetsian festivaalin ohjelmistossa syyskuun alussa maailmanensi-iltansa saanut Simone Scafidin ohjaus on ensimmäinen täyspitkä elokuva italialaisesta ohjaajalegenda Lucio Fulcista. Musiikkiaiheisista dokumenteista kohutuin on San Franciscon metalliskenen hulluihin vuosiin pureutuva Murder in the Front Row (USA 2019). Esimerkiksi Beastie Boys -yhtyeen klassikkomusiikkivideoita ohjanneen Adam Dubinin ensimmäinen elokuvateatterimitat täyttävä dokumentti marssittaa kameran eteen muun muassa Metallica-, Slayer- ja Megadeth-yhtyeiden vaikuttajajäseniä.

Tapahtuman klassikko-ohjaajavieraiden joukkoon on toistaiseksi kiinnitetty amerikkalainen konkari Jack Sholder (s. 1945). Yli 30 vuoden monipuolisen uran scifi- ja kauhuelokuvan erikoisosaajana luoneen veteraanin tuotannosta esitetään kolme avainteosta: raakaa lahjakkuutta esittelevä esikoinen Alone in the Dark – Armoton yö (1982), hittielokuvasarjan rakastettu jatko-osa Painajainen Elm Streetillä 2: Freddyn kosto (1985) ja scifi-toimintatrilleri The Hidden – Pahan naamio (1987), jonka pääosassa nähdään Twin Peaks -tähti Kyle MacLachlan uransa kolmannessa valkokangasroolissa.”

Night Visionsin lopullinen ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan tiistaina 29.10. Ennakkomyynti käynnistyy perjantaina 1.11. Finnkinon teattereissa ja nettikaupassa.