Uusimmat

Night Visions piristää syksyä taas ensi viikolla – Nämä vieraat saapuvat tervehtimään suomalaisia laatuleffojen ystäviä

13.11.2019 12:44 Muropaketin toimitus

Ensi viikolla Helsingissä järjestettävä Night Visions -elokuvafestivaali on vahvistanut loputkin vieraansa.

Helsingin elokuvateatteri Kinopalatsissa 20.-24. marraskuuta järjestettävän Night Visionsin vieraaksi saapuu tekijöitä kaikkiaan 11:stä festivaalilla nähtävästä pitkästä elokuvasta. Maantieteellinen spektri ulottuu Venäjältä Etelä-Euroopan kautta Yhdysvaltoihin.

Night Vision esittelee vieraansa seuraavasti:

New Yorkissa kasvanut, nykyään sekä Los Angelesissa että New Yorkissa vaikuttava näyttelijä Sabina Friedman-Seitz saapuu Helsinkiin esittelemään uransa ensimmäistä pääosaroolia Juan Ortizin tuoreessa ohjauksessa, perusteellisen nyrjähtäneessä mustassa komediassa Fingers (USA 2019). Wesleyanin maineikkaassa taideyliopistossa Yhdysvaltain Connecticutissa opiskellut ja sittemmin näyttelijätaiteen maisteriksi Actor’s Studio Drama Schoolista valmistunut Friedman-Seitz on tullut tutuksi myös suomalaisyleisölle rooleistaan elokuvissa The Florida Project (2017) ja Book Club (2018). Sabina Friedman-Seitz Helsingissä 21. – 24.11.2019.

Käsikirjoittaja-ohjaaja David Marmor saapuu San Franciscosta Helsinkiin esittelemään Night Visions -yleisölle ensimmäisen pitkän elokuvansa, uskonnollisten kulttien toimintatavoista ammentavan kauhutrillerin 1BR. Tietojenkäsittelytiedettä Harvardissa opiskellut Marmor suunnitteli ennen elokuvauraansa videopelejä muun muassa Activision ja Acclaim -yhtiöille. Elokuvaohjaajaksi hän valmistui University of Southern Californian School of Film and Televisionista. Miehen lopputyö, lyhytelokuva Spin kiersi lähes 50 elokuvafestivaalilla ympäri maailman, voitti lukuisia palkintoja ja päätyi myös tv-kanaville Yhdysvalloissa ja Kanadassa. 1BR:n valmistumisen jälkeen Marmor on jo ehtinyt työstää valmiiksi pilottijakson interaktiiviseen nettisarjaan A Week in the Life of Milly. Marmorin seuraavan pitkän elokuvan käsikirjoitus Invariant on paraikaa kehittelyssä Akiva Goldsmanin Weed Road Pictures -yhtiössä. David Marmor Helsingissä 20. – 23.11.2019.

Sergio Martino (s. 1938, Rooma, Italia) on italialaisen genre-elokuvan 1960 – 1980 -lukujen kultakauden yksi keskeisimmistä ohjaajista. Martinon työ italokauhun ytimessä olevan giallo-lajityypin kehittäjänä vetää vertoja Dario Argenton kontribuutioille. Moniosaaja on näyttänyt kyntensä myös muiden genrejen parissa ja antoi muun muassa merkittävän sysäyksen poliziotteschi-rikoselokuvien aallolle. Martinon yli kuudelle vuosikymmenelle levittäytyvästä tuotannosta Night Visions -festivaaliohjelmistossa nähdään keskeiset klassikkoteokset The Strange Vice of Mrs. Wardh (1971), Torso (1973), The Violent Professionals (1973) ja 2019: After the Fall of New York (1983). Sergio Martino Helsingissä 20. – 23.11.2019.

Tuottaja Alok Mishra saapuu Helsinkiin esittelemään uskonnollisten kulttien toimintamekanismeista ammentavaa esikoiselokuvaansa 1BR yhdessä käsikirjoittaja-ohjaaja David Marmorin kanssa. Ennen tuottajan töitä Mishra työskenteli 18 vuoden ajan elokuva-alan markkinatutkimuksen parissa. Monisyiseen toimenkuvaan kuului myös useiden ohjaajalegendojen töiden kommentointi leikkausvaiheessa. Mishra on ollut mukana työstämässä lopulliseen muotoonsa muun muassa Ridley Scottin, Steven Spielbergin, Tim Burtonin, Milos Formanin, Darren Aronofskyn, Spike Leen, Ron Howardin, Wes Andersonin, Michael Bayn, Coenin veljesten ja Richard Linklaterin elokuvia. Alok Mishra Helsingissä 19.–23.11.2019.

New Yorkissa varttunut, sittemmin Floridan lämpöön muuttanut Juan Ortiz tuo Night Visions -valkokankaille toisen pitkän ohjauksensa, omaan käsikirjoitukseensa perustuvan absurdin mustan komedian helmen Fingers. Yhdessä Ortizin kanssa Fingersin esittelee Helsingin festivaaliyleisölle sen pääosatähti Sabina Friedman-Seitz. Ortiz opiskeli elokuvaa Valencia Collegessa Floridan Orlandossa. Ennen ensimmäistä pitkää elokuvaansa, kauhutrilleriä Jennifer Help Us (2014) Ortiz työskenteli avustajana useissa suuren kaliiberin elokuvatuotannoissa (mm. Rob Zombien Halloween, Sam MendesinKohti uutta) ja on myös jatkanut tuotantoassistentin töitä oman käsikirjoittaja-ohjaajauransa rinnalla. Juan Ortiz Helsingissä 21.-24.11.2019.

Simone Scafidi (s. 1978, Voghera, Italia) tuo Helsinkiin käsikirjoittamansa ja ohjaamansa pitkän dokumenttielokuvan Fulci for Fake, joka on kaikkien aikojen ensimmäinen pitkä dokumentti italialaisen genre-elokuvan edesmenneestä ohjaajamestarista Lucio Fulcista (1927 – 1996). Maineikkailla Venetsian elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa syyskuussa 2019 saanut elokuva on Scafidin viides pitkä ohjaus ja toinen dokumenttielokuva. Miehen edellisen pitkän ohjauksen, dokumenttia ja fiktiota yhdistäneen italialais-argentiinalaisen yhteistuotannon Zanetti Storyn (2015) kohde oli Inter Milan -jalkapallojoukkueen juhlittu kapteeni Javier Zanetti. Simone Scafidi Helsingissä 21.–22.11.2019.

Yhdysvalloista saapuva Jack Sholder (s. 1945, Philadelphia, USA) on genre-elokuvan timantinkova ammattilainen, jonka ura kietoutuu tiiviisti yhteen New Line Cinema -tuotantoyhtiön läpimurron kanssa. Bob Shayen perustamasta putiikista kasvoi suuri studio, joka tunnetaan Painajainen Elm Streetillä -elokuvasarjasta ja Taru sormusten herrasta -trilogiasta. Sholderin ohjauksista Night Visions -ohjelmistossa nähdään keskeisimmät teokset, Suomessa ilmestymisajankohtanaan kokonaan kielletty esikoiselokuva Alone in the Dark – Armoton yö (1982), Twin Peaks -tähti Kyle MacLachlanin läpimurtotöihin lukeutuva tieteistrilleri The Hidden – Pahan naamio (1987) ja menestysjatko-osa Painajainen Elm Streetillä 2 – Freddyn kosto (1985). Jack Sholder Helsingissä 19. – 24.11.2019.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Kirill Sokolov (s. 1989, Leningrad) tuo Helsinkiin ensimmäisen pitkän elokuvansa, muun muassa Tarantinon tuotantoon ja Guy Ritchien varhaistöihin verratun mustan toimintakomedian Why Don’t You Just Die! (Papa, sdokhni, Venäjä 2018). Ennen elokuva-alan opintojaan Sokolov opiskeli fysiikkaa Pietarin teknillisessä korkeakoulussa ja vietti aikaa opiskelijavaihdossa myös Joensuun yliopistossa ennen vamistumistaan vuonna 2012. Lyhytelokuvien tekemisen Sokolov aloitti jo opiskeluaikanaan. Jo tuon ajan innoittajikseen hän on maininnut Sergio Leonen, Sam Raimin ja Quentin Tarantinon työt. Lyhytelokuvien lisäksi Sokolov on kunnostautunut myös musiikkivideo- ja mainosohjaajana.
Kirill Sokolov Helsingissä 20.–24.11.2019.

Lue myös:

Haastattelussa Suomeen saapuva Elm Street 2 -ohjaaja Jack Sholder: ”Eihän se kovin hyvä elokuva ole”