Uusimmat

Night Visions -vinkki #5: Aliens, Pacific Rim ja Predator samassa sopassa – Beyond Skyline on viime vuosien älyvapain avaruusolentoleffa

17.04.2018 20:00 Tatu Junni

Night Visions: Back to Basics -festivaali järjestetään jälleen tällä viikolla, 18.–22. huhtikuuta. Esittelemme festivaalin valikoimasta kiinnostavimpia elokuvia, joista viidentenä on vuorossa älyvapaa ja sympaattinen tieteistoimintatykitys Beyond Skyline. 

Joulukuussa 2010 ensi-iltansa saanut teiniystävällinen scifi-trilleri Skyline oli onneton esitys. Nyt, lähes kahdeksan vuotta elokuvan julkaisun jälkeen, voin vihdoinkin tunnustaa, ettei Skylinea koskaan arvosteltu Muropaketissa (vielä tuolloin Dome.fi), koska allekirjoittanut nukahti sen ääreen lehdistönäytöksessä. Tämä kertonee kaiketi kaiken olennaisen useimmilta jo unohtuneesta jämäleffasta. Viime vuonna Yhdysvalloissa levitykseen saapunut itsenäinen jatko-osa Beyond Skyline on kuitenkin onneksi toista maata. Sen äärellä ei nukkumatista ollut tietoakaan – eikä toisaalta aivotoiminnastakaan.

Night Visionsin ohjelmistossa nähtävä Beyond Skyline lainaa edeltäjältään aineksia, mutta on sekä hahmojensa, sisältönsä että tyylilajinsa osalta aivan eri elokuva. Varsinaisen hyväksi leffaksi ei Beyond Skylinea voi hyvälläkään tahdolla kehua, mutta toimintaa, kauhua ja seikkailua yhdistelevää tehostesekoilua kelpaa katsoa parin tuopin jälkeen hyvässä seurassa. Beyond Skylinessa on parasta se, ettei elokuva ota itseään liian vakavasti. Tästä kielii jo sekin, että lopputekstien lomassa esitellään pilalle menneitä otoksia kuin missäkin komediassa.

Liam O’Donnellin ohjaama ja käsikirjoittama Beyond Skyline alkaa perinteisenä alien-invaasioelokuvana, mutta heittää nopeasti soppaan mukaan omat, täysin älyvapaat mausteensa.

Avaruuspirut sieppaavat valon avulla ihmisiä, repivät näiden aivot ulos ja istuttavat sitten ihmisten tajunnat uudelleenohjelmoituina omien jättisotilaidensa (tai mitä lie) kehoihin. Valkokankaan täyttävät kaijut, jättimäiset avaruusalukset, puskasissit, puistokemistit ja yksi merkillisen nopeasti ikääntyvä vauveli. Pähkähullu tarina leviää eri puolelle maapalloa, ja ennen pitkää mukaan saadaan myös The Raid -tähdet Iko Uwais ja Yayan Ruhian.

Beyond Skylineen on napsittu aineksia Pacific Rimin lisäksi Alien– ja Predator-elokuvasarjoista, ja lukemattomista muista scifi-teoksista.

Vaatimattomasta 20 miljoonan dollarin budjetistaan huolimatta Beyond Skyline on melko näyttävä elokuva. Sen hahmo- ja tuotantosuunnittelu on suorastaan odottamattoman onnistunutta, ja kerrankin avaruusolennot on toteutettu ”oikeasti” CGI:n sijaan. Elokuvan suurimmasta saavutuksesta vastaa kuitenkin pääosaa esittävä Frank Grillo. The Purgesta ja Captain America: The Winter Soldierista tuttu kivikasvo onnistuu vetämään (tietenkin) alkoholisoituneena poliisina uskottavan näyttelijäsuorituksen kaiken sekoilun keskellä. Hattua ilmaan!

Beyond Skyline on elokuva, jota ilman maailma ei olisi yhtään nykyistä huonompi paikka, mutta on silti hienoa, että se on tehty.

Beyond Skyline nähdään Night Visionsissa ke 18.4. kello 17.00, pe 20.4. klo 16.45 ja la 21.4. klo 13.45.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat