Uusimmat

Nightmare Before Christmasin ohjaaja: ”On vähän epäreilua, miten Tim Burton saa kaiken kunnian elokuvastamme”

02.11.2022 17:00 Muropaketin toimitus

Tim Burton loi Nightmare Before Christmas -elokuvan hahmot ja käsikirjoitti sen tarinan, mutta varsinaisena ohjaajana toimi Henry Selick.

Nightmare Before Christmas -animaatiosta monelle tulee ensimmäisenä mieleen nimi Tim Burton, sillä Disney päätti markkoinoida elokuvaa nimellä Tim Burton’s Nightmare Before Christmas. Burton ei kuitenkaan ohjannut elokuvaa vaan sen teki Henry Selick.

AV Clubin haastattelussa Selick kommentoi olevansa asiasta hieman pahoillaan.

“Olihan se vähän epäreilua, sillä elokuva ei ollut nimeltään Tim Burton’s Nightmare ennen kuin kolme viikkoa ennen julkaisua. Se olisi ollut minulle ihan ok, jos niin olisi sovittu heti alussa. Mutta Tim oli LA:ssa tekemässä kahta muuta elokuvaa sillä aikaa kun ohjasin tämän. Tarkoitan, että Tim on nero tai ainakin oli luovimpina vuosinaan. Olin aina sitä mieltä, että hänen tarinansa on täydellinen ja hän suunnitteli päähahmot. Mutta minä ja minun tiimini teimme siitä kaikesta elävää”, Selick kertoo.

“Tietenkin jos asiaa kysyttäisiin Danny Elfmanilta niin hän sanoisi, että se on hänen elokuvansa. Kun saimme elokuvan valmiiksi, oli hassua kun hän tuli luokseni ja kiitti minua siitä, että olin tehnyt niin hyvää työtä hänen laulujensa kuvallistamisessa. Ja hän oli ihan tosissaan”, ohjaaja jatkaa.

Selickin uusin elokuva on tällä viikolla Netflixissä julkaistu Wendell & Wild.