Uusimmat

Nuija ja tosinuija: Jim Carreyn komedia saapui Suomeen pahasti myöhässä – ja 10 muuta faktaa suosikkielokuvastasi

06.06.2018 07:54 Muropaketin toimitus

Nuija ja tosinuija nähdään taas tänään Suomen televisiossa. Sen kunniaksi Muropaketti kokosi yhteen 10 faktaa vuoden 1994 komediaklassikosta.

Tiesitkö että…

1. Nuija ja tosinuija /Dumb and Dumber) oli hillitön menestys elokuvateattereissa, etenkin jos suhteuttaa tuotantobudjetin lipunmyyntiin. 17 miljoonalla dollarilla tehty elokuva keräsi maailmanlaajuisesti peräti 247,3 miljoonan dollarin lipunmyynnin.

2. Nuija ja tosinuija sai USA:ssa ensi-iltansa 16.12.1994. Suomeen elokuvaa jouduttiin kuitenkin odottamaan aina 12.5.1995 asti. Vielä surkeammin meni Ruotsilla – sinne komediahitti saatiin vasta saman vuoden kesäkuussa.

3. Cam Neelyn esittämä Sea Bass on esiintynyt myös kahdessa muussa Farrellyn veljesten ohjaamassa komediassa: Me kaksi & Irene (2000) ja Nuija ja tosinuija kaks (2014).

4. Jeff Danielsin agentit koettivat loppuun asti saada näyttelijää vetäytymään roolistaan. He olivat varmoja, että Jim Carreyn rinnalla esiintyminen tuhoaisi Danielsin uran ja saisivat hänet näyttämään vain nololta.

5. Jim Carreyn esittämän Lloydin Aspenissa heittämä ”No way… that’s great. We’ve landed on the moon!” oli näyttelijän improvisointia. Repliikkiä ei siis ollut kirjoitettu käsikirjoitukseen.

6. Jim Carreyn etuhammas on oikeasti lohjennut näyttelijän nuoruudessa. Carrey kuitenkin poistatti hampaastaan paikan saadakseen Lloydista vielä nuijemman näköisen.

7. Jeff Danielsin mukaan Clint Eastwood tuli kerran golfkentällä puhumaan hänelle Nuijasta ja tosinuijasta. Daniels valmistautui jo haukkuihin, kun Eastwood yllättäen paljastikin, että hänelle oli kerran käynyt treffeillä samanlaisen ”vessaepisodi” kuin Harrylle.

8. Ennen Jim Carreyta Lloydin rooliin olivat ehdolla ainakin Eddie Murphy, Mike Myers, Steve Martin ja Martin Short.

9. Lauren Hollyn esittämän Maryn sulhaseksi kaavailtiin alkujaan Mel Gibsonia. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut.

10. Nuijasta ja tosinuijasta on tehty myös animaatiosarja. Se kuitenkin kuopattiin jo ensimmäisen kauden jälkeen. Arvaatko miksi?

11. Floppi oli myös vuonna 2003 valmistunut ”esiosa” Dumb and Dumberer: When Harry Met Lloyd. Elokuvassa ei nähty sen enempää Jim Carreyta kuin Jeff Danielsiakaan. Varsinaisen jatko-osan Nuija ja tosinuija sai vasta vuonna 2014.

Nuija ja tosinuija alkaa Nelosella kello 22.50 ja päättyy kello 01.05.