Uusimmat

Nyt alkaa olla jo kiire: HBO Nordicin huippusarjan kaikki tuotantokaudet poistetaan palvelusta jo ensi viikolla

24.08.2020 11:41 Muropaketin toimitus

Varoittelimme hiljattain laatusarja Into the Badlandsin poistuvan HBO Nordicista lähiviikkoina. Tarkka päivä jäi vielä pimentoon, mutta nyt HBO Nordic on vahvistanut sen Muropaketille.

Into the Badlandsin kaikki kolme kautta poistuvat HBO Nordicista torstaina 4.9.2020.

Jäljellä on siis enää reilu viikko katseluaikaa, ja jos Into the Badlands on aloitettu, mutta yhä kesken, kannattaa nyt toimia ripeästi ja jättää nukkumisen kaltaiset turhuudet vähemmälle.

Sivilisaatio on tuhoutunut, ja sen tilalle syntynyt feodaaliyhteiskunta on jaettu seitsemän kilpailevan hallitsijan piireihin. Kukin heistä hallitsee aluettaan rautaisella otteella ja koulutettujen salamurhaajien avulla. Näistä tehokkain on Sunny. Sunny ottaa suojaansa väijytyksestä selvinneen teinipojan nimeltä M.K. Pian Sunnylle selviää, että pojalla on synkkä salaisuus ja hänen päästään on luvattu huomattava palkkio. Yhdessä kaksikko ryhtyy hankkeeseen, jonka tulos voi olla ratkaiseva koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Muropaketin uusimmat