Nyt HBO Nordicissa: Klassikkoelokuva, joka oli ehdolla yhdeksän Oscarin voittajaksi – ja voitti sitten niistä jokaisen

30.09.2020 13:46 | Muropaketin toimitus

HBO Nordicin elokuvakirjastoon on lisätty nimekäs ja moninkertaisesti palkittu elokuvaklassikko: Bernardo Bertoluccin The Last Emperor eli Viimeinen keisari vuodelta 1987.

Viimeinen keisari on – nimensä mukaisesti – tarina Kiinan viimeisestä keisarista, Pu Yista. Punaisen armeijan sotarikollisena vangitsema Pu Yi istuu vankilassa ja muistelee elämäänsä. Elämää ovat värittäneet Kielletyn kaupungin prameilu, melskeinen hallitseminen ja Kiinan suuri vallankumous.

Pääosia Bernardo Bertoluccin elokuvassa esittävät John Lone, Joan Chen ja Peter O’Toole.

Viimeinen keisari voitti vuonna 1988 parhaan elokuvan palkinnon, eikä se jäänyt ainoaksi voitoksi Oscar-gaalassa. Elokuva oli ehdolla yhdeksässä eri kategoriassa, ja oli voitokas niistä kaikissa. Palkintokaappiin nostettiin Oscareiden lisäksi myös kolme BAFTAa, neljä Golden Globea, yksi Grammy ja yhdeksän Italiassa ojennettavaa David di Donatello -palkintoa.

Muropaketin uusimmat