Uusimmat

Nyt HBO Nordicissa: Melkein neljän tunnin K18-”seksielokuva” – Jo julisteessa nähdään yhdeksän orgasmia

11.11.2020 12:50 Muropaketin toimitus

Lars von Trierin ohjaama Nymphomaniac on nyt lisätty HBO Nordicin valikoimaan.

”Seksielokuvaksi” tituleerattu Nymphomaniac sai ensi-iltansa vuonna 2014. Tosiasiassa enemmän draamaan kallellaan oleva elokuva koostuu kahdesta osiosta, joiden yhteiskesto on kaikkiaan lähes neljän tunnin mittainen.

Mikäli siis hakusessa on ihan oikeasti koko illan elokuva, on Nymphomaniac sellainen. Kaikille ei von Trierin leffaa kuitenkaan parane suositella, kun Muropaketin arviostakin voi päätellä:

Nymphomaniac iskee tabujen kimppuun lerssi ojossa

Nymphomaniacin raamit kuuluvat seuraavasti:

”Kylmänä talvi-iltana, vanha ja karismaattinen poikamies, Seligman, löytää pahoinpidellyn Joen kujalta. Seligman ottaa Joen mukaan kotiinsa, missä hän hoitaa tämän haavat ja samalla kyselee Joen elämästä. Seligman kuuntelee tarkasti kun Joe kertoo elämästään tarinan, joka sisältää paljon yksityiskohtia ja vaaratilanteita.”

Pääosia elokuvassa esittävät Charlotte Gainsbourg, Stellan Skarsgård, Stacy Martin, Shia LaBeouf, Jamie Bell, Udo Kier, Uma Thurman, Sophie Kennedy Clark, Willem Dafoe, Mia Goth, Christian Slater, Nicolas Bro ja Connie Nielsen.

Näyttelijöistä nimekkäimmät pääsivät mukaan Nymphomaniacin julisteeseen, jossa esitellään elokuvan hahmoja hekuman huipulla.

Elokuvateatterissa Nymphomaniacin ikäraja oli K18, mutta HBO Nordicissa ikärajasuositus on vain K15. Syytä emme tähän linjaukseen tiedä.

Muropaketin uusimmat