Nyt Netflixissä: Kohun aiheuttanut elokuva, josta ohjaaja sai jopa tappouhkauksia – Netflix mokasi mainoksen kanssa ja myönsi sen itsekin

10.09.2020 09:45 | Muropaketin toimitus

Netflixin elokuvakirjastoon on nyt lisätty pienen kohun poikinut ranskalaisdraama Mignonnes eli Cuties.

Hiljattain Cutiesin ohjaaja-käsikirjoittaja Maïmouna Doucouré kertoi saaneensa elokuvansa tiimoilta runsaasti vihamielistä palautetta ja jopa tappouhkauksia.

Syynä ei kuitenkaan ollut itse elokuva, vaan sen juliste, jonka kohdalla Netflix mokasi pahemman kerran: nyt jo hyllytetyn mainoksen katsottiin seksualisoivan lapsia, mikä johti jopa vaatimuksiin koko elokuvan hyllyttämisestä.

Maïmouna Doucouré on itse sanonut, ettei julisteella ollut hänen hyväksyntäänsä, sillä hän ei ollut edes nähnyt sitä ennen julkaisua.

”Sain useita tappouhkauksia”: Netflix mokasi pahasti ja syntipukiksi joutui ohjaaja, joka ei tiennyt asiasta mitään

”Olemme todella pahoillamme asiattomasta julisteesta, jota käytettiin Cuties-elokuvan yhteydessä. Se ei ollut hyväksyttävä. […] Olemme nyt päivittäneet kuvat sekä elokuvan juonikuvauksen”, Netflixin edustaja totesi julisteesta nousseen kohun myötä.

Netflix pyytää anteeksi julkaisemaansa Cuties-elokuvan julistetta, joka seksualisoi lapsia

Cuties löytyy nyt myös Suomen Netflixistä, jossa sen ikäraja on K13.

Elokuvan tarinassa ”11-vuotias Amy alkaa kapinoida konservatiivisen perheensä perinteitä vastaan lumouduttuaan vapaamielisen tanssiryhmän rytmeistä”.

Pääosia Cutiesissa esittävät Fathia Youssouf, Médina El Aidi-Azouni, Esther Gohourou, Ilanah Cami-Goursolas ja Maïmouna Gueye.